— Hm! Kun oikein juurta jaksain juttelen, niin onhan ne tilanpaperit jo tulleet kuvernööristä nimismiehelle, joka on asiatani siellä ajanut.
— Sinä onnen myyrä!
— Aina vähän. Jonkun vuoden pidän vielä verstaata, ja sitten pois omaan maahan. Siksi varttuu Jaakko poikakin koulu-ikään. Viipurin lyseoon hänet panen, ja enköhän eläne niin kauan vielä, että näen hänet pappina, liperit kaulassa? Itse emme ole oppia saaneet, mutta saakoot lapset, ja pappina minä Jaakon vielä tahdon nähdä.
— Pappina tai muuna, sama se, kunhan tulisi kunnon mies ja Suomen mies, — sanoi Noponen. — Merkillistä, kuinka niissä Suomen oppineissa on paljo sellaista, mikä puoleensa vetää. Oma kai se siinä voiton muista vie.
— Kelpo miehiä ne ovat. Kunpa olisi ne taloudelliset seikat heillä vähän paremmalla kannalla! Monikin saa tapella opintovelkainsa kanssa harmaisinsa asti.
— Mitäs tehdä, kun on köyhästä kodista lähtenyt! Opintie on kallis.
— Kallis ja pitkä.
— Lienee sinultakin moniahta satanen liiennyt yhdelle ja toiselle opintien lyhentämiseksi.
— Entäs sinulta sitten? Mutta mitäpäs tuosta nyt! Ei ne hukassa silti ole. Mutta missä viipyy Stepán? Stepán!
Passari tuli, tuoden paistit ja viinin.