— Se on oikein, että poika lähtee todelliseen palvelukseen eikä toimita tyhjiä kyrassiireissa. Hänestä tulee vielä hyvä upseeri, ja kyllä hän vielä joskus maailmassa pehmittää sen punatukkaisen John Bull'in [Englannin] luut, senkin pahuksen.
Ivan Petrovitsh oli vielä kerran koettanut saada isäänsä taivutetuksi sotatuumaansa, mutta ukko oli lopulta suuttunut ja sanonut:
— Mene maata ja anna minunkin maata!
Ja tuossa käskyssä oli taas ollut niin suuri palanen Balaklavaa ja Eupatoriaa, että Ivan Petrovitsh'in täytyi jättää sotaretkensä sikseen.
Kaiken tämän oli hän yöllä kertonut häntä odottelevalle seuralle, kertonut Venäläisen avomielisyydellä, jospa myös jonkinmoisilla hienoilla viittauksillakin muutamain isäin tuittupäisyyteen.
— Mutta mitäs te luulette tuosta raketista? — kysäisin Frimanilta, vakuutettuna siitä, että tässä, niinkuin muussakin asiassa, saan häneltä parhaan selvityksen. — Oliko se mikään paha yritys?
— Kyllä minä ymmärrän teidän säikähdyksenne eilen, ja joka tapauksessa se oli…
— Ahaa! Fomá Gustavitsh! Hyvää huomenta! — huusi vanha kenraali avonaisen akkunan takaa. — Toitteko eilen Ruski Invalidin [sota-asiain lehti] kaupungista?
— Toin kyllä, Pjotr Filaretovitsh, toin. Käykää sisään!
Ja vanha sotilas astui sisään, lihavana, pyylevänä, kilisevin kannuksin, Yrjön ristin nauha valkoisella uniformulla.