— Ahaa — sanoi hän, osoittaen kahvikattilaa. — Teillä vaan on aina tuo Finljandija. He-he-he!
Hänellä oli tapana sanoa kaikkia suomalaisia tapoja yhteisellä nimityksellä Finljandija (Suomi). Niinpä kahvinkin juontia. Hän tietysti, rento-venäläisenä, joi tavallisesti teetä.
— Kupponen menee sentään, Pjotr Filaretovitsh?
— Kiitos, kiitos! Kuulittehan te, Fomá Gustavitsh, eilisistä kummituksista? Meidän Vanja se herätti minut yöllä kaikenlaisilla raketeilla ja insurgenteillä. Poika oli Leonidin kanssa istunut liian kauan Palkinassa. He-he-he!
Ja vanha kenraali nauroi niin, että olkapäät hytkähtelivät.
— Kuulin minäkin siitä, kaupungista palatessani.
— Ja purskahditte nauramaan, niinkuin minäkin?
— En aivan.
— No?
— Katsokaa, Pjotr Filaretovitsh, tuolla asialla on sentään selityksensä.