— "Pentele!" suuttui Matti ja viskasi loputkin lasit samaan turmioon.
Ja lasien kohtalo tuli monen muunkin kapineen osaksi. Mutta kaikki pelastettiin; tuskin jäi naulaakaan seinään. Gustava neiti käveli pelastettujen tavarain ympäri, valitellen ja voivotellen sitä hävitystä, mikä niissä oli tapahtunut. Mutta nähtyään pormestarin suuren, kauniin kukkavaasinkin makaavan huuli rikki muitten tavarain joukossa, purskahti Gustava parka itkemään ja juoksi veljensä luokse pihalle.
— "August. August! Nyt on meidän kaunis vaasi rikki!"
— "Kuka kanalja sen on särkenyt?"
— "Pelastajat, kukas muu!"
— "Missä se on?"
Pormestari kääntyi, lähteäksensä katsomaan vaasiansa, mutta samassa astui muuan kerjäläispoika ulos kyökin ovesta, kantaen vanhaa rikkinäistä koria, jonka hän lienee löytänyt jostakin ullakon nurkasta ja päättänyt hänkin pelastaa edes jotakin siinä yleisessä pelastuksen vimmassa.
— "Sinä kanalja!" huusi pormestari ja löi Sitnikow'in paperikääryllä pojan paksuvillaiseen tukkaan. (Pojan lakki lienee joutunut pelastettujen tavarain joukkoon sekin.) Tomu pöllähti pojan päästä. Hän kääntyi ympärinsä.
— "Mitä vasten?"
— "Sinäkös sen vaasin olet särkenyt, sen kanalja?" tiuskasi pormestari ja rypisti jo kulmakarvojansa. "Kyllä minä tunnen sinut, sinä olet se Römpön Taavetti."