Poika parka purskahti itkemään.
— "Enhän minä ole mitään särkenyt! Vanhat tuolit vaan kannoin äskön vinniltä alas ja nyt tämän korin, en muuta".
— "No, no", puheli pormestari, ja kulmakarvat menivät jälleen entiseen asentoonsa. "Suuri poika kehtaa itkeä tuossa suu väärässä. Sisso! Heitä pois ruikutus!" Näin puhellessaan kaivoi pormestari taskustaan pienen hopearahan ja pisti sen pojan kouraan. Pois mennessään hän nurkan kohdalla vielä katsahti taaksensa, joko muka Taavetti oli kokonaan lakannut itkemästä.
* * * * *
Sammutustyö kävi tällä välin reippaasti ja rivakasti. Ulkohuone-riviä ei enää voinut pelastaa; sen vuoksi yhdistettiin kaikki voimat päärakennuksen suojelemiseksi. Olisi sammuttaminen käynyt ehkä paremminkin, ellei olisi ollut niin tavaton ahdinko pihalla.
— "Liika väki pois! Liika väki pois!" huuteli palomestari alin-omaa, ja aina tuommoisen käskyn ja asianmukaisten käsien liikuntojen jälkeen syöksähti joutilas tulva ulos portista kadulle, mutta moniaan silmänräpäyksen perästä palasi se jälleen. Vesimiesten kirkuna, sammuttajain kiireiset juoksut, pumppujen kumea kolina, vesisuihkujen sihinä ja tuosta suuttuneen tulen räiskeet, kaikki tuo suli sanomattomaksi kihinäksi ja meluksi, jossa ei arkahermoisen olisi ollut hyvä olla. Palomestari ja lehtori Harberg kunnostivat itseänsä kuin miehet. Missä liekki kuumin, siellä jompikumpi heistä.
— "Käsiruisku tänne!" huusi aina toinen tai toinen heistä.
Käsiruisku tuli.
— "Ruiskuta vettä mun päälleni!"
Ei käsiruisku uskaltanut: lehtori mies näet tai pranmestari itse, mitenkäs se kävisi laatuun?