— "Ruiskuta vettä minun päälleni!" tiuskivat rohkeat miehet.
"Vaatteeni palavat muutoin."
— "Jassoo! No kyll' tästä tulee."
Ja käsiruisku kasteli heidät, kasteli kantapäästä kiireesen asti. Täten varustettuina he, vasemmalla kädellä suojellen silmiänsä, astuivat yhä lähemmäs tulta, ja uljaasti tekikin vesisuihku tehtäväänsä.
— "Tuokaa pranhaka tänne!" vaadittiin yhtäällä.
— "Vettä tänne!" huudettiin toisaalla.
— "Tänne vettä joutuun!" kuului täältä.
— "Tuo tänne tynnyrisi!" kaikui tuolta. Vesimiehet olivat tuskassa, hevoset säikkyivät pauhusta ja tulen pelosta, nousivat väliin pystyynkin, ja silloin aina ryöpsähti joutilas väki syrjään, lisäten hämmennystä. Kadulla oli kaikenlaista keskustelua.
— "Mittee", kummasteli maanmittari Talén, "mittee nuo tuossa hulluttelloo ranhakojesa kanssa? Ois eis panna kaks ranhakkoo yhtee ja valjastoo kuus hevosta ettee, ja ala sitten ryttyyttee, — annahan lähtis seinä kerrassaan! Ei tuota tuommoista elämee kehtoo kahtookkaan".
— "Ja mitä niistä ruiskuistakaan sitten lähtee?" arveli Hakalan vanha isäntä.
— "Vettä niistä lähtee", sanoi suutarin opinpoika, joka seisoi vieressä.