— "Pois siitä!"
— "Harberg, tulkaa pois!"
— "Pranmestari pois!"
Kumahtaen vajosi katto palaneen rakennuksen sisään. Paksu savu syöksähti täten avatusta kidasta ja hetkeksi tukahdutti tulen voiman, mutta pian se uudistetulla voimalla alkoi räiskiä ja elää.
— "Ruiskuja tänne! Päärakennuksen nurkka kytee!"
— "Vettä tänne!"
— "Pranseili, pranseili!"
— "Vettä puuttuu!"
— "Vettä joutuun!"
Vedestä rupesi todella olemaan puute. Hevosmiehet tosin ajoivat sitä, minkä ennättivät, mutta kun vesi oli haettava aivan toisesta päästä kaupunkia, niin ei sitä ennätetty tuoda tarpeeksi. Lähellä pormestarin taloa oli tosin ranta, mutta sinne vei niin jyrkkä äyräs, että hevosella oli sinne mahdoton päästä. Jalkamiehet tosin koettivat kantaa vettä ylös, mutta kun ei tuossa toimessa ollut mitään järjestystä, niin ei hyötykään ollut suuri. Siinä oli miestä ja akkaa, poikaa ja tyttöä mäki kirjavanaan, jotka, kellä minkinlainen astia kourassa, kilvassa juoksivat alas mäkeä, huutaen ja toisiaan tyrkkien, usein kuperkeikkaakin heittäen. Kiire vaan oli jokaisella saamaan vettä ylös. Mutta alastulijat, hätiköt, tekivät ylöstulijain ponnistukset usein turhiksi. Vettä läiskyi astioista yhtä mittaa, ja kun viimeinkin monen ponnistuksen perästä oli vedentuoja päässyt pumpun ääreen, niin ei astiassa ollut muuta kuin hyvää tahtoa.