— "Tuo vettä, äläkä tyhjää kanna", kiukuttelivat pumppumiehet, — "senkin tupero!"
— "Kah, kun läikkyi tiellä".
— "No juokse uudestaan".
Ja uudestaan syntyi entinen mylly.
Raatimies Helin, joka yhä vielä istui särkemänsä saavin kimpien päällä, pyhkien hikeä otsaltaan, huomasi tuon päättömän vedentuonnin.
— "Laittakaa vesiketju!" huusi hän, se on: hän yritti huutaa, mutta ääni oli raatimieheltä kokonaan langennut. Sitä ei kuullut kukaan. Hän rupesi viittomaan ja viittomaan, kunnes onneksi teurastaja Sillfors havaitsi tuon huitomisen ja juoksi hänen luokseen.
— "No kuinkas nyt Helini oikein jaksaa, tuossa kaupungin permannolla?
Ha-ha-ha!" ja Sillfors'ia nauratti tuo sukkeluus.
— "Oo vait, veikkonen! Puh! Se pakanan ruiskuhan minut ihan tappoi.
Puh!"
— "Mut siinäkös Helini nyt meinaa istua koko illan, siinä kaupungin permannolla?"
— "Oo vait, veikkonen! Minä vaan sitä, että laita sinä, puh! vesiketju tuonne alas rantaan. Eihän ne pöllöt tuolla, puh, saa tippaakaan vettä ylös. Sinä ymmärrät ja osaat. Laitapas joutuun. Puh!"