— "Tyhjät astiat toista riviä alas, täydet toista ylös!" komensi
Sillfors, joka nyt kerrassaan oli kohonnut ylipäälliköksi.
Ja kas kuinka rupesikin asia käymään sievästi ja nopeasti! Ei aikaakaan, niin alkoi tämä toimi tuntua ketjumiehistä hyvin lystiltä. Ei mitään huolta muuta kuin heittele käsiäsi vaan noin oikealle ja vasemmalle, ja astiat kulkevat kuin itsestään.
Jo alkaa linjalla kuulua iloista puhetta ja naurua. Jo päästellään sukkeluuksia, ja irvistellään milloin Marin märjille liepeille, milloin Mikon savisille lahkeille. Lystiä kerrassaan. Sillfors on tavattoman sukkela. Jos sattuu kulkemaan linjassa astia, joka ei ole aivan säännöllinen sanko, niin on hänellä joka kerta joku liikanimi sille. Mutta sattuu vihdoin tulemaan ylös linjaa viilipyttykin. Silloin suuttuu Sillfors jälleen. Hän keskeyttää työn koko linjalla ja ärjäisee:
— "Kuka se on ollut niin sakrrramenskatun tuhma, että on tuonut viilipytyn tulipaloon? Häh? Ulos linjasta, ulos linjasta tämmöinen turkin trumpu!"
Voipiko nyt löytää sen typerämpää vertausta? Mutta ihmiset olivat niin sanomattoman hilpeällä tuulella, että nauru rähähti pitkin koko linjaa. Ja vaikka Sillfors olisi sanonut viilipyttyä pukinsarveksi, niin olisi se herättänyt naurua sittenkin.
— "Ulos tämmöinen trumpu!" toisti Sillfors ja mäiskäsi pytyn menemään alas mäkeä.
— "Eläköön!" huusi räätäli Lintunen.
— "Eläköön!"
— "Eläköön!"
— "Eläköön Sillfors!" huusi Simpura, joka oli tottunut kunnioittamaan suuria miehiä.