— "Tulethan sinä pian, Niiranen?"
— "Tulen, kyllä minä tulen."
Ja niin astuu Sjöblom armaan taakkansa kanssa ylös rantaa, hiljalleen ja vakavasti, kuten kalamiehen arvo vaatii, ja hauen pyrstö se läpäyttää kantajansa pohkeita vuoroin toista, vuoroin toista, noin, noin. Se tuntuu vähän niinkuin hauskalta.
Ja-ha, tuolla näkyy pienen talonsa portilla lihava Jokelinska… Jokelinska parka! Leskenä on ollut jo monta vuotta, mutta siinäpä sitä vaan elää kihnuttelee muiden perässä. Vainaalta jäi tuo talon räpiskä, mutta onhan siinä eukko paralla suoja ja lämmin. Hyvä eukko, hyvä eukko! Ja voi kuinka nyt pyrkii Sjöblom'in kielelle sanaset:
— "Katsokaas, matami Jokelin! Tämmöinen se taas tuli tällä kertaa."
Mutta semmoista ei salli kalamiehen arvo. Sen vuoksi otetaan vaan piippu suusta, tartutaan lakin lippuun ja noin tyynesti sanotaan:
— "Hyvää iltaa, matami Jokelin; mitäs kuuluu?"
— "Jumal andako hyvä ildaa", vastaa Jokelinska — Turunko seudulta sitten lienee kotoisin vai Uudestako kaupungista. — Jumal andako! Kattos vaan, kut Sjöblomi jälle piti saara yks tommotto kala!"
Ja Sjöblom'in kieltä polttaa jälleen vastaus: Niin, niin matami Jokelin! Tämmöisiä hauki poikia ei vedelläkään Turun puolella eikä juuri Uudessakaan kaupungissa, — mutta taas tulee kalamiehen arvo väliin, ja siksipä vastataankin vain:
— "Onhan tätä nyt tässä kerraksi keittää."