Apulainen ojensi hänelle kätensä. He ymmärsivät toisensa.
* * * * *
Ensi sunnuntaina apulainen, tehdessään kiitosta kuolleitten edestä, mainitsi muitten vainajain joukossa myöskin: "entisen ylioppilaan Elias Strand'in."
Vainajan ruumista saattoi hautaan koko kirkkoväki. Sanoma Antin pelastuksesta ja Ellun kuolemasta oli tuulen nopeudella kulkenut ympäri pitäjän. Ruumis-arkkua kantoi pääpuolesta Kivimäen isäntä ja Mikko, josta jo koko pitäjä tiesi, ett'ei hän enää ollut Kivimäen renki, vaan uhkean Kuokkalan torpan isäntä. Kivimäen isäntä oli sen lahjoittanut uljaalle rengillensä.
KYNÄMAMSELI.
(Iltapalana lapsille.)
Maisteri ja maisterin Sirri olivat oikein hyviä ystäviä, yhdessä aina olivat, yhdessä elivät. Kun maisterilla ei ollut mitään syömistä, niin sai Sirrikin olla näljissään, mutta kun maisterilla oli runsaus, niin oli Sirrilläkin runsaus. Kun toinen oli iloinen, ei toinenkaan surrut, mutta kun toinen oli allapäin, niin oli toinenkin pahoilla mielin. He olivat, niinkuin minä sanoin, oikein hyviä ystäviä.
Mutta ketä he olivat, nuo maisteri ja maisterin Sirri?
Maisteri oli köyhä mies, niinkuin Suomessa moni maisteri on. Köyhä hän oli, mutta ahkera: aina hän vaan luki ja luki. Ei hänellä enää ollut isää eikä äitiä eikä juuri ystäviäkään. Varakkaan kauppiaan talosta hyyräsi hän ullakkokamarin, ja siellä hän luki ja luki. Sitä paitsi oli hän oikein kelpo mies, lempeä ja hyväsydämminen. — Semmoinen oli maisterin historia.
Sirri oli hänen pieni koiransa. Mutta vaikka Sirri oli vaan tuommoinen koiran pahainen, niin oli silläkin historiansa. Kerran näet — Sirri oli silloin vielä nimetön ja vasta kolme viikkoa vanha — kuuli maisteri, astuessaan illalla myöhään kotiaan, kadun laidassa vähäisen vinkumisen. Tarkemmin katsottuaan, huomasi hän pienen penikan, joka vilusta värisi ja nälästä vinkui — mitä minä sanon vinkui? — itki, oikein niinkuin itketään. Maisteri otti tuon poloisen syliinsä, kantoi luokseen ja juotti sitä maidolla, olisi kernaasti syöttänytkin, mutta osaakos se tuommoinen koiran pahainen vielä syödäkään? Ja sitten kääräsi hän sen kaulahuiviinsa ja pani sänkyyn peitteen alle maata. Ja siinä oli koira paran niin hyvä olla, että se makasi heräämättä aina aamupuoleen yötä, jolloin vasta maisteri maata pani. Hän otti penikan aivan viereensä, ja niin he makasivat makeasti ensimmäisen ystävyyden yön.