— "Katso tuossa se on!" huudahti hän ja ojensi nukkea lamppua kohti, niin että se näkyi jälleen entisessä ehjyydessään. Ja pieni Hilja taputti iloissaan käsiänsä, ja hänen silmänsä ne loistivat niin kirkkaina, niin kirkkaina läpi kyyneltenkin. Ja lapsensa iloa nähdessään nousi isäkin ylös, sieppasi pienosen syliinsä ja kohotti hänet korkealle. Samassa hän huomasi minut.
— "Kuinka sairas jaksaa?" kysäsi hän pikaisesti, pitäen lastaan yhä vielä korkealla.
— "Erinomaisen hyvin", vastasin minä.
— "Jumalan kiitos!" lausui hän, otti lapsen jälleen syliinsä ja suuteli häntä.
Ja lapsi juoksi minun luokseni, nukki kädessä.
— "Katso, setä, nyt se on jälleen ehjä!" huudahti hän niin iloisena, niin äärettömän iloisena.
Isä seisoi hymysuin, katsellen lastaan ja minua.
Ja minä?
Minä uskalsin katsahtaa toivolla tulevaisuuteen.