Ja siitä pitäin hoiti maisteri yhtä suurella hellyydellä kumpaakin ystäväänsä, Sirriä ja kynämamselia.
Mutta tulipa tuosta uudenvuoden päivä. Bertha meni käymään risti-isänsä luona, joka oli varakas kultaseppä. Siellä pidettiin Berthaa hyvänä, niinkuin hyviä tyttösiä ainakin risti-isän talossa. Jouluksi oli risti-isä aikonut antaa hänelle lahjan, mutta se ei valmistunut siksi; nyt vasta sai Bertha sen. Ja tiedättekös mitä se oli? Korvarenkaat, kaikkein puhtainta kultaa ja niin kauniit sitten! Ne oli tehty pikkuruisen lemmikin muotoisiksi; siinä oli viisi viheriää kiveä ja valkoinen helmi keskessä. Koko kukkaa suojasi kaksi kultaista lehteä. Korvarenkaat pani risti-isä Berthan korviin heti kohta, ja siinäkös ne vasta kauniilta näyttivätkin! (Tämä tarina, näette, on vanha ja niiltä ajoilta, jolloin pienetkin tyttöset pitivät korvarenkaita.)
Kultaseppä otti sitten hyllyltä kauniin kotelon, avasi sen, ja siinä näki Bertha korean sormuksen. Se oli myöskin puhdasta kultaa ja nastaan oli juotettu kiinni pieni risti, ankkuri ja sydän, kaikki kultaa ja kivillä koristetut. Kultaseppä selitti ristityttärelleen, että tuo risti tuossa merkitsee: uskoa, ankkuri merkitsee: toivoa, ja sydän merkitsee: rakkautta. Sormuksessa näkyi siis usko, toivo, rakkaus, nuo kolme, joita ilman ihminen ei voi olla onnellinen maailmassa.
— "Vie nyt tämä äidillesi", sanoi kultaseppä. "Joululahjaksi sekin oli aiottu, mutta myöhästyi. Älähän vaan kadota sitä; älä suinkaan avaa koteloa tiellä. Ethän avaa?"
— "En avaa, en avaa", sanoi Bertha ja meni kotia. Meni? Ei vainenkaan: hän juoksi melkein koko matkan ja kauniit korvarenkaat ne heiluivat hänen korvissaan ja aina väliin hennosti löivät poskille. Ja se oli niin lystiä! Varmemmaksi vakuudeksi Bertha kumminkin joka kymmenennen askeleen perästä koetteli, eikö muka ne olisi pudonneet. Koteloa hän kantoi huolellisesti eikä nostanut silmiäänkään siitä pois.
Kotiportilla kohtasi hän Annin, koulukumppaninsa, joka juuri oli käynyt häntä tavoittamassa.
— "Mitäs sinä kannat?" kysyi Anni.
— "Sormusta. Mutta katsopas, mitä minä sain risti-isältä!" Bertha näytti korvarenkaitaan.
Anni ihaili ja ihaili ja vielä kerran ihaili.
— "Onkohan sormuskin niin kaunis?" kysyi hän sitten.