— "Se se vasta kaunis onkin", vastasi Bertha, "mutta risti-isä kielsi avaamasta koteloa. Käy, Anni kulta, sisään, niin saat nähdä sen".
— "En jouda; minun täytyy mennä. Kävin vain kutsumassa sinua meille täksi illaksi. Mutta eikös tuota nyt saisi nähdä? Eihän se siitä pilaannu."
— "Niin, mutta…" sanoi Bertha ja rupesi ajattelemaan. Kiellon hän muisti hyvin, mutta hänen teki mieli näyttää ystävällensäkin tuota ihanuutta, mikä kotelon sisässä oli. Ei aikaakaan, niin avasi hän kotelon.
Ja nytkös ihailtiin kaunista sormusta!
— "Ai, katsos, onhan siinä risti ja ankkuri!" sano Anni.
— "On siinä sydänkin", selitti Bertha.
— "Missä niin?"
— "No tuossa, tuossa välissä", ja tytöt tirkistivät ja ihailivat.
— "Niin", jatkoi Bertha, "risti merkitsee uskoa, ja ankkuri merkitsee toivoa, ja sydän merkitsee rakk…" Ja muuta hän ei ennättänyt sanoa, sillä samassa putosi kotelo maahan niin avattuna kuin oli.
Tytöt ensi aluksi säikähtivät ihan vaaleiksi. Kotelo otettiin ylös, mutta voi! Sormus oli pudonnut siitä pois! Ja nyt he rupesivat itkemään niin katkerasti, ett'eivät kyenneet etsimäänkään.