Ja se kuiskaus suhahti länsituulen siivillä yli tuon herttaisen kapean kadun maisteri Mandelin'in akkunaan ja siitä suoraa päätä maisteri Mandelin'in sydämmeen, ja tämäkös siitä pälpättämään! Mutta samassa avasi Franz Rahikainen puotinsa oven vastapäätä alikerrassa ja astui ulos piippu hampaissa ja villahippa päässä.
— "Moron, moron!" sanoi hän ja nyykäytti päätä maisterille. "Tänäänpäs on ilma herttainen."
— "Ilma on aina herttainen" vastasi maisteri Mandelin, jonka sydän pälpätti.
— "Jaa no … eihän se sentään aina … tuota…"
Rahikainen ei oikein ymmärtänyt maisterin sanoja, mutta mitäpäs ymmärtää Rahikais-parka länsituulesta?
Näin eletään hiljalleen pikku kaupungissa, ja aivan erityinen sallimus varjelee niitä tulipalolta. Joskus kyllä iskee jonkun mieleen, mitähän jos alkaisi täälläkin räiskiä? No jos on kerran tullakseen, niin onhan meillä vettä, sammutetaan pois, ja jos ei taas ottaisi sammuakseen, niin minkäpäs sille sitten juuri mahtaa? Ja mikä sen tulipalon nyt toisikaan? Viiteenkolmatta vuoteen ei ole ollut muuta kuin kaksi kertaa nokivalkea, Helin'issä kummallakin kerralla. Mitä turhia! Ovathan ne kyllä käyneet täällä Fennian ja Svean ja Rossijan asiamiehet tahtomassa vakuutusta, siltä varalta, että tulipalo… Mitä turhia!
Mutta nyt oli tulipalo!
* * * * *
Gustava neiti oli vallan kalpeana ja vapisi kuin haavan lehti.
— "Missä, missä?" huusi pormestari, viskaten yönuttunsa pois ja lingottaen kauas tohvelinsa toisesta jalasta sekä ruveten vetämään saapasta jalkaansa.