— "Meillä, meillä, August, armas August, ah! Saunassa!"
Pormestari hyppäsi pystyyn, ennättämättä saada vielä toista saapasta jalkaansa, ja sieppasi päähänsä hatun piirongilta.
— "Soittakaa kelloja!" komensi pormestari, kylmä hiki otsalla. "Anna mulle joku nuttu; enhän minä tässä voi mennä ulos. Ja missä ne Sitnikow'in paperit? Ne olivat tässä pöydällä vast'ikään … tärkeät paperit … minä olen monta kertaa sanonut, ett'ei minun pöytääni saa kukaan korjata, mutta sinun pitää aina sen pölyriepusi kanssa olla joka paikassa nuohomassa… Herrainen aika, missä ne nyt ovat? Kaikki muu saa palaa, minulla on kaikki vakuutettu, mutta ne Sitnikow'in paperit! Ja niiden sisässä 10,000 markan vekseli… Hae hyvä ihminen äläkä istu siinä kuin kivettynyt varpunen!" (Hädässä tulee vertauskin vähän sopimaton.)
Mutta varpunen pyrähti lentoon, ja nyt alkoi oikea asiapaperien jahti. Ympäri huonetta juoksivat kilvassa veli ja sisar, hakien sakramenskattuja papereita. Kirjat ja tupakkirasiat ja tikkukotelot kohoilivat pöydiltä ja lentelivät ympäri huonetta, sanomalehdet tekivät kahinalla seuraa niille, — oli kuin parhaankin spiritistin séance'issa. Sohvan ja piirongin alle, — kaikkialle kurkisti joko ensin veli ja sitten sisar taikka sisar ensin ja veli perässä. Mutta papereita ei ollut. — "Voi sentään!" voivotteli pormestari. "Vaikka palaisi talossa kaikki, vaikka jok'ainoa naulakin" (taas tuommoinen hätävertaus) "niin minä vähätteleisin, mutta se Hovin päätös ja vekseli, jos se palaa, niin ei mikään pelasta Sitnikow'ia konkursista… Kyllä se naisten järjestyksen vimma sentään on sitä viho viimeistä".
Piu, piu, piu!
Kas niin jo kuuluu palokello hyökvahdista. (Tuo oli muinaisilta sota-ajoilta peritty nimitys kaupungin palotornille. Sotaiset ajat olivat olleet ja menneet, eikä tornissa eikä koko rakennuksessa enää ollut mitään sodan merkkiä. Vähäisen sodan vivahdusta vaan oli silloin kuin joku uppiniskainen markkinamies vietiin sinne rauhoittamaan mieltänsä ja kieltänsä.)
— "No niin!" huudahti pormestari. "Nyt jo palokellotkin soittaa hätä-rumpua! Gustava kulta, missä ihmeellä ne Sitn…"
— "Mitkäs paperit ne tuossa pöydällä sitten ovat?" kysyi Gustava neiti tamburissa.
Ja siinä ne nyt olivat samassa paikassa, johon ne pormestari aamulla oli jättänyt, käärössä kauniisti koskematta.
Pormestari joutui hieman hämille.