— "Gustava kulta", sanoi hän, taputtaen sisartaan olalle, "älä ole milläsikään, jos minä vähän kiivastuin. Tiedäthän sinä, että minä olen tuommoinen…"
— "No mitä turhia!" vastasi hyväntahtoinen sisar. "Joudu, joudu nyt vaan. Mutta ethän sinä, August, saata noin paitahihasillasi…"
— "Anna hyvä ihminen, anna pian minulle joku päällystakki".
Sisar parka kiireissään pyörähti pari kertaa ympärinsä tamburin permannolla, hapasi sitten naulakkoon ja sieppasi ensimmäisen vaatekappaleen, mikä käteen sattui, ja puki sen veljensä ylle. Hädissään ei kumpainenkaan huomannut, että se oli Gustavan sadekappa. Ja mitäpäs siitä, vaikka olisivat huomanneetkin? Hätä ei lue lakia.
Pormestari syöksi ulos ja hänen perässään Gustava neiti, siepattuaaan vaistomaisesti mukanaan veljensä pöydältä kaksi karafinia, toisen täynnä vettä, toisen sahtia, sillä naisen sydän oli äänettömällä kielellään ilmoittanut Gustavalle, että tulipalossa tarvitaan sammutus-aineita.
* * * * *
Pormestarin ja Sitnikow'in paperien sekä Gustavan ja kahden karafinin tullessa ulos, tuprusi jo paksu savu saunan katosta. Väkeä oli ennättänyt kerääntyä suuri joukko pihalle ja kadulle. Läävän ovi oli auki, ja ovessa teutui pormestarin kuuluisa Punikki lehmä paraillaan kahden miehen välissä. Ulos sitä kyllä oltiin tulemassa ja tultiin kanssa; vaikea vaan oli sanoa Punikkiko se miehiä talutti, vai miehetkö Punikkia.
Gustava neiti, nähtyään lemmittynsä olevan vaarassa, syöksi väkijoukon keskitse Punikkinsa luo ja sydämmen äänettömästä vaatimuksesta tyhjensi molemmat karafinit Punikin selkään.
— "Miks'ei hätäkello soi kirkontornissa?" huudahti pormestari, huomaten vaaran olevan jommoisenkin.
Niin, miks'ei soi? Ei kukaan osannut sanoa syytä. Mutta syy oli tämä. Kirkon ympäri juoksivat suntion pojat ja joukko kerjäläispoikia kuin hullut, pistäen kättään jok'ainoaan kivijalan koloon. Suntio näet ei sattunut olemaan kotona, mutta emäntä oli tiennyt sanoa, että "sinnehän se meidän pappa pistää ne tapulin avaimet sinne kirkon kivijalan koloon". Ja tätä avainkoloa nyt miehissä etsittiin. Sittenkuin kolme kertaa oli kirkon ympäri lennetty, löydettiin avaimet vihdoinkin kaikkein suurimmasta kolosta, johon kukin kiireissään jo ennenkin oli kätensä pistänyt, mitään löytämättä. Kun ihmisellä on oikein kiire, niin ei löydä lakkiakaan päästänsä.