Kouluvuosina oli vielä tuskaisempaa.
Kukaan ei tahtonut ottaa "punaista koiraa" naapurikseen ja kun opettaja hänelle vihdoin määräsi paikan, kiusasivat ja pilkkasivat pojat häntä niin, että hän sen mielellään jätti; hän sai paikkansa viimeisimmässä penkissä ja etäisimmässä nurkassa. Kun joku häiritsi opetuksen rauhaa jutellen tahi vinkasten ja opettaja vihaisena etsi syyllistä, niin osotettiin Marttia aina yksimielisesti pahantekijäksi; se oli aika riemu, kun hän sitten viattomana kärsi kipeän kurituksen, joka häntä kuitenkin vähemmän piinasi kuin selkäsaunat ja herjaukset, joita hän sai tovereiltaan…
Miehensä kuoleman jälkeen vetäytyi rouva Csigolya omaisuutensa vähäpätöisten jäännösten kanssa veljensä, kylänsepän luo, joka oli vanhapoika; ystävällisesti otti hän vastaan nuoremman sisarensa ja tämän pojan. — Kukaan ei tiennyt, miksi hyvinvoipa mestariseppä oli jäänyt naimattomaksi; juorukellot tosin kertoivat, ettei kukaan tyttö tahtonut ottaa häntä, mutta se oli vaan tyhjää puhetta, sillä ei ollut ainoatakaan todistusta siitä, milloin hän olisi oikeastaan koettanut kosia…
* * * * *
Martti oli kahdentoista vanha, kun hänen enonsa sanoi hänen äidilleen: "Sisar Sofia, kuinka pojan tulee nyt käymään? Tuleeko hänestä renki vai ajuri?"
"Sitä en voi sanoa", vastasi rouva. "Hänen isänsä oli käsityöläinen" samalla huokasi hän — "voisi kai hänestäkin se tulla."
"Sitä minäkin luulen ja siksi tahdoinkin asiasta puhella kanssasi. Olisi kai parhainta, että opettaisin hänelle ammattini; kun myöhemmin erkanen työstä tahi kun kuolen, voi hän ottaa pajan haltuunsa. Poika parka! En rakasta häntä liioin, mutta säälin häntä ja siksi tahdon hankkia hänelle toimeentulon, ettei hän olisi tulevaisuudessa määrätty ihmisten armoille, sillä siinä tapauksessa täytyisi hänen kuolla nälkään. Muuten onkin hän työhön sopiva, ponteva ja voimakas kuin Herkules. Ja jos häneltä joskus puuttuu hiiliä, tarvitsee hänen vaan asettaa rauta poskelleen, niin se tulee hehkuvaksi. Hahaha!" —
"Hannu", sanoi rouva alakuloisena, "miksi teet sinäkin pilkkaa raukasta. Eikö siinä ole kylliksi, että hän on koko kylän pilkkatauluna!"
"No, no! Pieni pila ei lyönyt läpeä pääkoppaan!"
Mestari Hannukin kuului niihin, jotka hyväntekeväisyydestään mielellään kantavat pienen koron, joka vähentää lahjan arvoa…