Siten ajatteli Martti ja hän — pettyi pahoin. Hän ei ollut ainoastaan jokaisen pahansuovan ajatuksissa, vaan etsivät kylän nuorukaiset tilaisuutta, voidakseen alkaa vanhan pelin jälleen.
Se tulikin!
Eräänä sunnuntai-iltapäivänä astui Martti ensikerran kapakkaan! Tupa oli täynnä ihmisiä; muutamat nuorista miehistä joivat, toiset taas tanssivat — lyhyesti, kaikki huvittelivat. Martti istuutui pöydän ääreen ja tilasi viiniä. Äkkiä kysyi hänen naapurinsa.
"No, kuinkas sinä tulet tänne? Oletko se todellakin sinä? Tuskin uskoisin sitä, jollen näkisi irvinaamaasi!"
Huolimatta tästä armottomasta tervetuliaispuheesta, vaikeni Martti, joka näytti antavan toisille jatkamisen aihetta:
"Käännähän kasvosi! Viini lasissa happanee kateudesta nähdessään kauniimpaa punaista kuin omansa".
"Katsokaahan, kuinka sympaalin kalkuttaja katselee karsaasti! Hän tahtoisi mielellään itselleen punaiset housut Martin nahkasta." —
"Antaisin vaikka mitä, jos hevoseni olisi noin kauniin täplikäs!"
"Mitä tekee hän täällä! Papurikko kuuluu talliin!" —
"Papurikko! — Papurikko! — Hahaha!" Niin sinkoilivat pilkkasanat läpi huoneen.