Ulkona neuvottelivat nuorukaiset kauvan aikaa siitä, mitä olisi tehtävä; vihdoin päättivät he rynnätä sisään ja hyökätä joukolla Martin kimppuun. Mutta kun jokainen tahtoi olla toisena eikä kukaan ensimäisenä, hajautuivat he suuttuneina.
Voittonsa ylpeäksi paisuttamana joi Martti lasin toisensa perästä, niin että hän illalla kotiin mennessään asteli hyvin epävarmoin askelin. Mutta kun hän erkani päätieltä, poiketen eräälle sivutielle, karkasi hänen kimppuunsa takaapäin kolme nuorukaista. Eräs huusi:
"Tässä hän on! Lyökää hänet maahan!"
He kuristivat kurkusta Marttia, joka avuttomana vaipui maahan, sitten paukuttivat he häntä vielä päähän. Senjälkeen kiiruhtivat he pois, jättäen elottomalta näyttävän makaamaan.
Tähän aikaan hiipi "valakka" kirkkomaalta kotiin. Vähällä oli hänkin vaipua maahan, huomatessaan Martin vertavirtaavan ruumiin; mutta hän tointui pian, kiiruhti lähimmälle kaivolle, mistä nouti vettä; sitten pesi ja sitoi hän tajuttoman. Kun hänen kasvonsa olivat veritahroista puhdistetut, aukaisi hän silmänsä ja sammalsi: "Oi, sepä vasta oli paha uni!"
"Näitkö ehkä unta, että sinut hakattiin maahan?" kysyi tyttö.
"Kyllä!"
"Se ei ollut mikään uni, vaan kauhea todellisuus. — Kuka löi sinut maahan?"
"En tiedä!… Mutta mitä tahdot sinä täältä?"
"Tahdon auttaa sinua! — Kuljin tästä ohitse ja näin silloin sinun avuttomana makaavan. —"