"Kiitos! — Nyt voit mennä! —"
"Ethän sinä voi ilman tukea mennä kotiin."
"Mitä se sinua liikuttaa! Mene Jumalan nimeen, en voi kärsiä sinua."
"Martti!"
"Laputa tiehesi!"
Nyyhkyttäen lähti tyttö pois. Martti, joka katui kovia, kiittämättömiä sanojaan eikä voinut nousta ylös omin voimin, koetti lepyttää loukattua:
"Älähän toki itke! Eihän ollut tarkoitus niin paha. Enhän tiedä oikein mitä puhunkaan. Tulehan, ole hyvä, auta minua jaloilleni."
Se onnistui tytölle suurella vaivalla.
"Kiitos!" soperteli Martti. "Kiitos! — Mutta tunnen, etten yksin pääse kotiin; tahdotko saattaa minua?"
"Mielelläni!" vastasi tyttö. Hän tarttui hänen käteensä ja Martti nojautui häneen; hellävaroen kuin äiti kuletti tyttö hänet asuntoonsa. Ovelle saavuttua kiitti Martti auttajaansa ja sanoi hänelle, että hän tulisi vaan tarpeen tullen hänen luokseen, sillä hän tekisi niin mielellään vastapalveluksen.