"Kymmenen vuotta, entä sinä, Katri?"
"Minä olen vasta yhdeksän vanha."
"No, mutta ei meidän kumminkaan tarvinne odottaa kahta vuotta."
"Ehkä ei aivan."
Samassa olivat Michel ja hänen vaimonsa pukeutuneet turkkeihin, isoäiti taas oli kääritty kaikella huolella, sitten menivät he; sitä ennen tarkasti kumminkin vanhus, oliko hänen vaimonsa suojattu hyvin pakkasta vastaan. Hän rakasti häntä yhtä hellästi kuin kolmekymmentä vuotta sitten ottaessaan hänet vaimokseen. Panni meni samalla ulos, sulkemaan portin menijöiden jälkeen; ja Ferko pujahti hänen perässään odottaakseen kyökissä hänen paluutaan.
Minkä komean parin muodostivatkaan nämä palvelijat! Ferko tumma, tulinen nuorukainen. Panni suloinen, vaalea tyttö; poika kaksikymmenvuotias, tyttö kuusitoista. Ja kuinka hyviä, uskollisia ja työtelijäitä olivat molemmat! Isäntäväki rakasti heitä kuin omia lapsiaan. He saisivat vuodetarpeita niin paljon kuin tahtoisivat, myöskin vasikan; eikä hääkustannuksiakaan heidän itsensä tarvinnut suorittaa. —
Kyökissä paloi vielä valkea aivankuin olisi siellä vielä illallinen kiehumassa. Ferko nojasi uunia vasten ja kun tyttö palasi, kuiskasi hän hänelle:
"Rakas Panni, tule luokseni."
"Miksi?" — kysyi tyttö samallalailla kuiskaten.
"Lämmittämään."