Mutta vihdoin ei hän sentään voinut kärsiä sitä vaieten:
"Laupiaan Jumalan nimessä! Mies, mitä tästä on tuleva? Sinä juot ja juot yhtä mittaa etkä enää koskaan työtä ajattelekaan."
Tämän puhuttelun aikana koetti Daniel pörhistää selälleen viininraukaisemia silmäluomiaan, hän levitti hajalleen horjuvat säärensä näyttääkseen mahtavammalta ja huusi sitten vakavalla arvokkuudella:
"Hiljaa!"
"Rakas mies", jatkoi vaimo, "kun minä vihdoin puhun, niin tahdon keventää sydämeni kaikesta siitä, mikä sitä rasittaa. Olen vaiennut kyllin kauvan."
"Vaimo, älä poraa!"
"Mutta minun täytyy —"
"Vaikene!"
"Vaieta? Miksi?"
"Siksi, koska minä — koska — minä olen herra Daniel Csigolya."