Illallisen jälkeen otti vanha talonherra raamatun kaapista, veti silmälasit esille, asetti ne nenälleen ja luki tarkkuudella sivun toisensa jälkeen. Katri koetti nukuttaa Rosaa, pikku Peter leikki lattialla maissijyvien kanssa. Panni meni kyökkiin korjaamaan ruuan tähteitä, Ferko taas talliin syöttämään ja juottamaan hevosia ja härkiä.
Kun palvelijat olivat lopettaneet työnsä, ottivat he esille tavallisen iltatehtävänsä, maissin puhdistuksen. Kumpikin asettui matalalle jakkaralle, jonka päähän oli lyöty veitsenterä, jota käytettiin maissintähkien jyvittämiseen. Olisi voinut luulla, että tämän työn nopeasta joudunnasta oli luvattu palkinto, niin sukkelaan se kävi. Mutta siitä huolimatta eivät he olleet ollenkaan niin suuresti kiintyneet työhön, etteivät olisi joutaneet vaihtamaan silmäyksiä keskenään, Jumala paratkoon!
"Isäntä, miksi pilaatte silmänne tuolla lukemisella?" sanoi pitkän vaitiolon jälkeen Ferko. Mestari Peter kohotti hitaasti katseensa kirjasta ja kysyi Ferkoon kääntyen:
"Mitä sanot, poikaseni?"
"Kysyn, miksi isäntä tärvelee silmänsä lukemisella. Kirjaimethan ovat niin pienet, että kolme niitä tuskin vastaa vähäpätöisintä täplää."
"Aivan oikein, Ferko! Mutta mitäpä tekee, kun on vielä liian aikainen mennä levolle."
"Kertokaa jotain, isäntä, sehän sopii. Silloin eivät silmänne rasitu ja meiltä kuluisi aika paljon pikemmin."
"Oi rakas isoisä, kerro jotain!" huudahti Katri ja alkoi vanhusta mielitellä ja pyytää että hän kertoisi, vaan kertoisi.
Mestari Peter Pergö ei ollut liian kova, mielellään täytti hän tuon yhteisen pyynnön. Hänen oli sitten tapanaan kysyä, mitä hänen pitäisi kertoa: Haltijattaresta, peukalonpituisesta Hannusta, kolmesta kuninkaanpojasta, rautanenästä vai muusta sellaisesta; tätä kaikkea taisi hän.
"Odottakaas, lapset", sanoi ukkovaari hetken mietittyään. "Tahdonpa nyt kerrankin kertoa teille elämäkertani. Se ei ole niin kirjava kuin tuo haltijatarsatu, mutta sensijaan on se ehkä paljon arvokkaampi, sillä se on tosi, ettekä te ole vielä koskaan kuulleet sitä. — Eikö niin?"