"Olin renkinä eräällä rikkaalla herralla. Kelpo herra, rauha hänelle! Mutta hänen poikansa oli heittiöiden esikuva. Onnettomaksi tunsi itsensä jokaisen kauniin tytön isä ja kauniin vaimon mies, sillä tuo jumalaton nuori herra koetti turmella jokaisen. Eikä kukaan uskaltanut valittaa, sillä kuka sen teki, hänen kävi vielä huonommin. Mitäpä ei mahtava herra voisikaan aseetonta kansaraukkaa kohtaan! Mutta ei palvelusväelläkään ollut siellä hyvä olla. Hän piinasi heitä kaikin tavoin; ja jollei kaikki käynyt hiuskarvalleen hänen mielensä mukaan, annatti hän heille raippoja tahi pani heidät kaakinpuihin. Palvelusväki vaihtuikin joka kolmas kuukausi; en minäkään olisi jäänyt kauvemmaksi, mutta minua pidätti tärkeä syy, joka poisti kaiken arvelemisen. Isoäiti, lapset, palveli myös siellä ja me rakastimme toisiamme jo silloin täydestä sydämestämme. Hänellä ei ollut mitään valittamista, sillä hän oli kaunis tyttö ja sentähden suosi nuori herrakin häntä. Isoäiti ei huomannut ollenkaan syytä hänen suosimiseensa, sillä muuten olisi hän kyllä etsinyt toisen palveluspaikan. Vihdoin tunnusti nuori herra hänelle rakkautensa ja kysyi: 'No, Julia, rakastatko sinäkin minua?' Julia vastasi, ettei hän rakastanut häntä vähintäkään.
"'Tiedätkös, lapsi', puheli nuori herra edelleen, 'korotan palkkasi kahdenkertaiseksi ja annan vielä etukäteen punaisen kenkäparin, jollaisia kreivittäret käyttävät, mutta rakastaa täytyy sinun minua!'
"'Älkää luvatko suotta, minä en rakasta teitä.'
"'Miksi sitten?'
"'Siksi, kun te olette rikas herra ja minä köyhä palvelustyttö. Mutta vaikkapa olisi toisinkin, en sittenkään voisi herraa rakastaa, koska rakastan jo toista. Ymmärrättekö?'
"'Toista? Ketä?'
"'Jotakin.'
"'Mutta kuka on tuo joku?'
"'Sitä en sano.'
"'Miksi?'