"'Siksi!'
"Kaikin mokomin tahtoi nuori herra tietää, kuka hänen rakastettunsa oli, mutta hän ei tahtonut sitä mistään hinnasta tunnustaa ja siihen se jäi. Nuori herra teeskenteli nyt täydellisintä välinpitämättömyyttä, mutta salaa hiipi hän hänen perässään, saadakseen vihiä asiasta.
"Eräänä iltana — muistan sen kuin olisi se ollut eilen, — heitin juuri rehuja lehmille, Julia lypsi lehmää, senkin muistan vielä, mikä lehmä se oli.
"Pienen käyräsarven, sen polttomerkin muistan vielä. Sen vasemmassa reidessä oli H. L. Vähän ennen oli armollinen herra ostanut sen yhdessä suuren härän kanssa; molemmat olivat niin samankaltaisia kuin olisivat ne olleet syntyisin samoista vanhemmista. — Siis Juliani lypsäessä käyräsarvea, astuin äkkiä hänen vierelleen ja sanoin:
"'Julia!'
"Hän jatkoi työtään, ikäänkuin ei olisi ollenkaan kuullut minua. Silloin johtui mieleeni näpätä häntä herrasihmisten tavoin poskelle; niin, hänen kasvonsa olivat silloin aivan toisenlaiset kuin nyt, ne muistuttivat puhkeavaa ruusua. Tosiaankin! — Nyt eivät ruusutkaan ole enää niin kauniit kuin ne olivat ennen; minusta ainakin näyttää siltä. — Kuten sanottu, näppäsin häntä poskelle ja toistin vielä kerran:
"'Julia!'
"Silloin kääntyi hän ja vastasi:
"'Oletteko se te, Peter? En tiennyt ollenkaan, että olette täällä.'
"Piru, eikö hän tiennyt sitä! Kun olin kolmannessa naapuritalossa, etsiskeli hän minua uteliaana. Mutta sehän nyt on kerta tyttöjen tapa: he tahtovat meitä aina uskotella, pienimmistäkin murheistaan huolehtivat he aina enemmän kuin meistä. — No sanos Panni eikö se ole niin? — Hä!