"'Oi, suloinen kyyhkyni, kunpa kerran olisit vaimoni! Silloin meille vasta maailma aukenee. — Eikö niin, Julia! Tulen iltaisin väsyneenä kotiin ja sanon: Syleile minua, rakas lapsi! Näytähän toki, näytähän kuinka teet sen sitten! Pyydän sinua niin kauniisti.'
"Mitä olisi voinut raukka tehdä muuta — hän syleili minua. — Se oli aivan oikein ja hyvin kauniisti, mutta siitä sai myöskin kolmas tiedon ja tämä kolmas oli nuori herra.
"'No pienoseni', sanoi hän Julialle, 'tiedän jo, ketä rakastat, vaikket tahtonutkaan ilmaista sitä.'
"Hän sanoi tämän hymyillen; mutta löytyy hymyjä, joita ihmiset pelkäävät kuin ukonjyrinää, ja nuori herra hymyili sitä hymyä. Pian selveni se meille, mutta me saimme täydellä syyllä pelätä tätä hymyä.
"Jo seuraavana päivänä alkoi kurjuus.
"Nuori herra käski minua niittämään heiniä niityllä ja tuomaan sitten ruskon ja valakan kotiin. Tein niin. Kun nyt purin pihassa heinäkuormaa, karkasi nuori herra kimppuuni kuin hullu koira ja huusi, mitä minä teen.
"Sanoin, että olin tuonut heiniä kotiin.
"'Kuka sinun on käskenyt sitä tekemään, sinä kaakinpuuhun pantava?' ärjyi hän.
"'Armollinen herra itse', vastasin.
"'Uskallatko sinä minulle sitä sanoa, tallirenki! Odotahan hetkinen. —
Enkö minä käskenyt sinua viemään tiiliä lammastarhaan? — Mitä?'