"'Totisesti ei armollinen herra maininnut siitä sanaakaan, tahdon vannoa vaikka pyhän valan.'
"'Jopahan minä tarvitsenkin sinun valojasi, heittiö! Tahdon opettaa sinua kunnioittamaan käskyjä. Pääset kaakinpuuhun ja älä luulekaan kuuteen tuntiin siitä pois pääseväsi.'
"'Kuten tahdotte, armollinen herra, mutta työt olen tehnyt, niinkuin on käsketty.'
"Hän jätti minut seisomaan ja pian tuotiin tuo kirottu puu, johon minut kaulastani ja jaloistani kiinnitettiin. Asetuin siinä tilassa kyökin oven luo, jossa luulin tuskasta, häpeästä ja mieliharmista kuolevani. Välistä meni Julia ohitseni; lapsiraukka katsoi minuun niin tuskaisesti, että sydämeni kärsi vielä enemmän kuin jalkapuussa olevat jäseneni. Siten istuin siinä kaksinkertaista tuskaa kärsien. Hitaasti kului aika kuin olisi sen jalkoihin kuormitettu neljänkymmenen naulan rautapaino. Äkkiä kävin aivan siniseksi, kasvot sinisiksi, silmät punaisiksi! Ja kun rakas, pikku Juliani sen näki, alkoi hän itkeä; hän nojautui seinää vasten ja nyyhkytti ja puhkesi kovaan valitukseen; vihdoin vaipui hän voimatonna viereeni. Siinä makasi hän nyt enkä minä voinut häntä auttaa, sillä jäseneni olivat kahlehditut; enpä edes voinut häntä lohduttaen ilahuttaa, sillä itse olin liiaksi lohdutuksen tarpeessa. Mutta en vielä kuuden tunninkaan kuluttua päässyt irti kaakinpuusta, sillä avain oli nuoren herran taskussa ja hän harhaili Jumala tiesi missä.
"Saatuani jälleen vapauteni, kutsuin Julian luokseni ja ilmoitin hänelle, että jättäisin talon. Hän arveli sen olevan aivan hyvän eikä hänkään tahtonut viipyä siellä silmänräpäystäkään kauvempaa. Me saisimme kyllä muuallakin palveluspaikan, sillä Jumalankiitos, me emme olleet kumpikaan taitamattomat. Ja jos toiselle kävisi huonosti, jakaisi toinen hänen kanssaan vaikka viimeisen suupalan. Menimme nyt yhdessä vanhuksen luo, kiitimme tähäsastisesta hyvyydestä ja ilmotimme eroavamme palveluksesta. Mutta nuori herrakin oli siellä ja sanoi että minä saisin Jumalan nimeen mennä, mutta Julian täytyisi vielä jäädä, hän ei päästäisi häntä pois.
"'Kuinka voitte te pidättää minua', sanoi Julia; 'minä en tahdo jäädä.'
"'Tahdotpa tai et, sinä jäät; olet palkkautunut vuodeksi etkä epämääräiseksi ajaksi.'
"'Onhan Peterkin vuosipalkalla, miksi saa hän mennä?' kysyi tyttö.
"'Kelvottomalla ei ole sijaa minun luonani; tuo menköön, mitä varemmin sen parempi. Mutta sinä jäät ja täytyy jäädä, semminkin, kun olet ottanut suuren osan palkastasi. Tahi voitko ehkä maksaa sen takaisin?'
"'En', vastasi Julia katkerasti.