"Tuon tiesi nuori herra aivan hyvin ja siksi hän sitä kysyikin. Nyt ei auttanut mikään muu kuin erota. — Vanhus ei puhunut sanaakaan, hän antoi kaiken käydä, niinkuin nuori herra, hänen ainoa lapsensa, tahtoi; hän rakasti häntä liiaksi, tehdäkseen jotain vastoin hänen tahtoaan. Kokoilin kimpsuni ja kampsuni ja kannoin ne naapuritaloon; vanhempia ja sukulaisia ei minulla ollut, siksi täytyi minun asua vieraiden tykönä.
"'Ole rohkea vaan, sydänkäpyseni', sanoin Julialle, 'ole rohkea vaan! Tästä huolimatta näemme me toisemme usein; ja kun vuotesi on täysi, tahdomme taas samassa paikassa palvella. Siihen saakka kärsivällisyyttä ja toivoa. Ja nyt Jumalan haltuun!'
"'Missä kohtaamme toisiamme?' kysyi tyttö itkien.
"'Takapihan portilla', vastasin. 'Kun olet tehnyt iltatyösi, niin tule sinne, odotan sinua siellä.'
"'Hyvä. Mutta minne rupeat sinä palvelukseen?'
"'Sitä en vielä tiedä; löytänenhän toki kylässä jossain paikan.'
"'Älä vaan mene kauvas täältä, muuten kuolen tuskaan.'
"'Ja vaikka minulle luvattaisiin muualla kuninkaan valtakunta, jään tänne, enkelini! — Jumala kanssasi!'
"Siten erosimme me.
"Naapurissa, johon vein omaisuuteni oli ihmisystävällinen vanha isäntä, joka pyysi minua sydämellisesti vieraakseen siihen asti, kunnes menisin taas palvelukseen. — Minä kuljin nyt läpi koko kylän, menin talonpojalta toiselle, mutta ei kellään ollut nyt juuri renkiä tarvis; siksi täytyi minun odottaa, kunnes jokin paikka tulisi vapaaksi. Sopimuksen mukaan yhdyimme joka ilta Julian kanssa. Hän kiirehti, tehdäkseen nopeammin työnsä, ettei minun tarvitsisi odottaa kauvan. Ja toivatpa päivät hyvää taikka pahaa tullessaan, olivat illat ja yöt aina ihania.