"Hyvä Jumala, kuinka onnellinen olikaan aika tuon pikku portin luona. Jos olisi ollut mahdollista, olisin ostanut tuon talon, ainoastaan antaakseni kullata tuon pikku portin. Siellä seisoimme me yhdessä, puhelimme, kuuntelimme toisiamme ja olimme aina, aina onnellisia. Katselin Julian silmiin ja sitten tähtitaivaalle, mutta ei ainoakaan niistä loistanut niin kuin tämä silmäpari, joka on jo himmeä kuin tuon pöytälampun… Kuinka muuttuvainen on ihminen!
"Jos oli paha ilma, peitin minä rakkaani turkillani, siten oli hän painautuneena rinnalleni ja me tunsimme toistemme sydänlyönnit. En koskaan elämässäni ole kuullut kauniimpaa musiikkia. Kun erosimme huusi vartija useinkin jo ensimäistä tuntia puolenyön jälkeen.
"Siten kului kuukauden päivät. Paitsi rakasta Jumalaa, ei yhtymisestämme tiennyt ainoakaan vieras siihen saakka, kunnes nuoren herran palvelija sai siitä tiedon. Tästä oli kanteleminen mieluisin tehtävä. Varokaa itseänne vaan siitä, rakkaat lapset, sillä ei löydy likaisempaa tekoa kuin tämä on. Kanteleminen on kateen tytär ja se joka on kade, se ei voi olla rehellinen, ja on vahinko, että sellainen on syntynytkään; hän saattaa toisille harmia ja sitä ei Luoja tahdo. Tämä antaa jokaiselle aarteen: voiman olla hyvä, jos vaan tahdomme. Älkää hukatko tätä aarretta! Sillä se poika, joka on sen hukannut, kieltää isänsä, osottaa hänelle ovea ja sanoo: 'mene, minä en tunne sinua!' — Ja voi sitä, josta taivaallinen isä kääntää armollisen katseensa. Hän on kuivuneen puun kaltainen, joka ei anna varjoa eikä hedelmiä, ottaa vaan tilaa ja jonka ohitse väsyneet ja nälkäiset matkustajat kulkevat kiroten. Ja minä sanon teille, parempi on teidän päästä yhden Jumalan kuin tuhansien ihmisten suosioon. Olkaa hyviä, jumalaarakastavia, mutta ei jumalaapelkääviä. Älkää uskoko niitä, jotka opettavat teille, että Jumalaa täytyy peljätä, sillä sitä emme vilpittömästi rakasta, jota pelkäämme ja Jumala vaatii meiltä rakkautta…"
Tässä vaikeni vanha Peter ja vaipui mietteisiin; hetkisen kuluttua kavahti hän ja alkoi taas:
"Mihin jäinkään?… Tosiaan!… Palvelija antoi meidät siis ilmi nuorelle herralle, joka tuli meidän seuraavalle yhtymisellemme ja torui tyttöä, etteikö hän hävennyt öiseen aikaan yhtyessään jonkun miehen kanssa, eikö hän pelännyt turmelevansa hyvän maineensa.
"Julia vastasi, ettei hän peljännyt sitä, sillä minä naisin hänet.
"'Siten se on', sanoin minä; 'Julia tulee vaimokseni.'
"'Sepähän nähdään', vastasi nuori herra.
"'Mikä nähdään? — Kenellä on jotain sitä vastaan?' kysyin minä.
"'Minulla!'