"Kuulin siitä. Taivaallinen isä! Eläessäni en ole niin paljon kärsinyt kuin noina lyhyinä hetkinä. Näin, kuinka ihmiset menivät etsimään sinua. Oi, sydämeni vapisi kuin olisi se ollut pakahtumaisillaan. Olisin mielelläni itkenyt, mutta en voinut. Oh, kuinka on katkeraa, kun ei ihminen voi edes itkeä. Näin, kuinka he sinua hakivat ja hakivat ja kun he palasivat, vapisin kuin kuumeessa. Sinua en nähnyt joukossa, mutta silmissäni kimmelsi niin ja pelkäsin niin kovasti, että en itsekään sitä voisi uskoa. Juoksin ulos ja kysyin joltakin, olivatko he vanginneet sinut; hän sanoi: ei vielä. Vasta sitten rauhoituin minä.
"'Suloinen olento, enkeli!' huudahdin minä syleillen häntä, 'kuinka palkitsisin sinulle rakkautesi!'
"'Rakasta minua, niinkuin minä sinua rakastan ja olen palkittu kylliksi', vastasi hän. 'En tarvitse mitään muuta maailmassa kuin sinun rakkautesi, sinun sydämesi.'
"'Rangaiskoon minua taivas, jos joskus ajattelenkaan jotakin toista, kuin sinua, helmien helmeä!'
"'Älä sano niin, Peter, tiedänhän sen sanomattasikin… Mutta mihin aijot nyt?'
"'Sanoinhan jo sinulle, etten tiedä sitä itsekään, tiedän vaan, että minun täytyy täältä poistua.'
"'Tahdotko siis jättää minut?'
"'Älyäthän itsekin, että meidän täytyy erota; vähintään joksikin aikaa, sillä täällä en ole silmänräpäystäkään turvassa.'
"'Se on tosi, se on tosi… Jumala. Minä tulen mukaasi.'
"'Mitä johtuukaan mieleesi?'