"'Etsimme majapaikkaa, olisiko mahdollista', sanoin taas ja vedin lähemmäksi Juliaa, joka oli pysähtynyt kynnykselle.
"'Jos vaan tahdot tyytyä, on se kyllä mahdollista', huomautti vanhus ystävällisesti. 'Minne matka, poikaseni? Mutta tulkaahan lähemmäksi tulta, että näkisin, onko pikku tyttö enemmän viluinen kuin nälkäinen.'
"Me istuuduimme ja minä kerroin, mikä meidät oli tänne tuonut; sanoin kaiken muun suoraan, paitsi yhtä: että Julia oli rakastettuni. Sanoin hänen olevan sisareni.
"'Älä nuku Michel!' huudahti vanhus nuorimmalle pojalleen, kun olin lopettanut kertomukseni. 'Älä nuku, poikaseni, muutoin kirvelee kylmä nenääsi ja korviasi herätessäsi. Jos nukut, nukkuu tulikin! Pane lisää!'
"Michel totteli käskyä, mutta kiireessään heitti hän niin suuren tukon heiniä tuleen, että se olisi melkein sammunut, ellei joku olisi tuonut heinähankoa väliin ja puhaltaen virittänyt sitä. Nyt leimahti se yhä mahtavampana ylös! Vihdoin tarkastelin betyareja; eräs oli noin kolmenkymmenen, toinen tuskin kahdenkymmenen vanha.
"'Kerro nyt edelleen, veliseni', sanoi vanha talonisäntä nuorimmalle niistä; 'kerro vaan edelleen. Kuunnelkaamme! — Pysähdyit isäsi kuolemaan.'
"'Siis isäraukkani kuoli; levätköön hän rauhassa. Hän kuoli, ja tuli kysymys: kuinka hänet haudattaisiin? Sillä meillä ei ollut ainoatakaan lautaa ruumisarkuksi, vielä vähemmän rahaa siihen. Ei jäänyt siis mitään muuta keinoa jälelle kuin varastaa tarpeet. Tuolla, herraskartanon luona oli jo vuodenpäivät maannut lautaläjä. Hän ei ollenkaan tarvitse niitä, ajattelin minä, ja tuskin huomaakaan jos otan sieltä yhden tai pari lautaa. Menin sinne, ja äitini vartioidessa kuollutta, varastin minä ruumisarkun laudat, jotka sitten itse naulailin yhteen, sillä puusepällekin olisi pitänyt olla maksu siitä. Seuraavana päivänä asetimme rakkaan isäni ruumiin siihen, päivää myöhemmin löimme naulat kiinni ja kannoimme sen ulos. Juuri kun aijoimme jättää talon, tuli herra, tarkasteli arkkua joka puolelta ja käski sitten avata.'
"'Mutta sehän on jo naulattu kiinni', sanoin pelokkaasti, sillä omaatuntoani painoi.
"'Samantekevä', arveli hän, 'avaa!'
"Puheestamme ei välitetty, meidän täytyi avata arkku, ja herra katseli sitä sisäpuolelta, mistä hän vihdoin löysi sen, mitä etsi. Hän huudahti: