"'Laudat kuuluvat minulle, täällä on merkki!'
"Sitten meni hän pois. Tuskin oli hautaus ohitse, kun minut vietiin kuulusteltavaksi; kieltäminen olisi ollut turhaa, minut tuomittiin varkaaksi. Puoli vuotta vankeutta ja viisikolmatta paria raippoja tuli osakseni. Kun pääsin vankeudesta, makasi äitiraukkanikin jo siellä, missä isäkin oli.
"Tässä alkoi nuorukainen katkerasti nyyhkiä. Lyhyen vaitiolon jälkeen kuivasi hän kyynelet silmistään ja jatkoi:
"'Jumala tietää kuinka vanha vaimo kuoli? Kenties nälkään. Sillä hänellä ei ollut ainoatakaan muuta koko maailmassa. Nythän on samantekevä, ajattelin minä, viisi rehellisyydestä! Mutta ei kartanonherrankaan pitäisi päästä aivan ilman mitään! Ajoin hänen pihastaan viisikymmentä härkää, yhden joka kepinlyönnistä. Fehertòssa möimme eräälle teurastajalle, jonka oli tapana ostaa nautakarjaa ilman passia; hän rikastui siten. Mutta he ajoivat takaa karjan varasta ja pakottivat minut pakenemaan Theissin yli. Näiden kelpo ihmisten kera yhdyin Revberer pustalla ja nyt aijomme yhdessä Bakonyhin. Sanon teille, siellä on vielä jotain saatavaa köyhille pojille, (maantierosvoille), jolleivät he ole liian hitaita.'
"'Se on totta', sanoi vanha talonisäntä; 'ja on siellä sekin hyvä, että kuuluisa Vessprimerin hirsipuu on aivan lähellä. Säälin sinua sydämestäni rakas veliseni, sillä jos jossakin pesisivät varikset pääkalloosi, niin et toki itse ollut syyllisyyteesi alkusyy. Mutta samantekevä. Lusikoi vaan soppaasi. — Hm, ne viisaat lainsäätäjät! Rikas ja köyhä ovat heille yhdenvertaiset, mutta on siitä suurikin apu! Helppo on rikkaan olla varastamatta; mutta kuolkoonpas hänen isänsä ja puuttukoonpas häneltä laudat arkuksi, silloin olisi hauska nähdä mitä hän tekee, jos hänellä on sydän rinnassaan. Ja sitten huutavat he vielä köyhän jälkeen: Lyökää häntä! Hirttäkää hänet! Hän on varas, lurjus! — Nouse ylös tyttöseni Vicga! Tuo juustonkimpale tänne! Syökäämme, se on parasta.'
"Vicza toi kauniissa pikkuastiassa, mitä oli vaadittu, ja toi lisäksi leipääkin ja me kävimme siihen urhoollisesti käsiksi. Ruuan jälkeen otti vanhus tamburiinin naulasta ja soitteli sillä niin kauniita laulunpäitä, että aivan teki sydämelle kipeää. — Tuli riittyi, liekki lieskahti enää vaan silloin tällöin; vanhus soitteli, me kuuntelimme hartaasti… Äkkiä kuulimme aseiden kalsketta, ja kun hypähdimme pystyyn, seisoi ovella aseellisia miehiä. —
"'Siinäpäs olet vihdoinkin!' huusi muuan tarttuen minuun. 'Ja nuo toiset, mitä lintuja he ovat? Ottakaa heidät kiinni!'
"Kahden betyarin onnistui pujahtaa pakoon ja kadota pimeään, kolmas saatiin kiinni, ja hänet sidottiin kuten minutkin. Hän oli juuri sama, joka äsken kertoi elämäntarinansa, nuorin kaikista.
"Julia, poloinen, seisoi hämmentyneenä ja hädissään. Kuten ajettu metsänotus, aikoi hän ryhtyä puolustautumaan.
"'Jätä toki, sydänkäpyseni!' huusin hänelle. 'Onhan se kuitenkin turhaa.'