"Mutta hän ei antanut perään, ennenkuin muuan sotamies antoi hänelle kovan sysäyksen, niin että hän vaipui maahan. Minusta tuntui, kuin olisi puukko pistetty sydämeeni! Jos olisin ollut vapaa, olisin miehen paiskannut mäsäksi lattiaan. Mutta minä olin köysissä enkä voinut liikahtaakaan. Kyynelet pursuivat silmiini, vaahto huulilleni! — Meidän täytyi pois. Pyysin heitä odottamaan vielä vain hetkisen, kunnes Julia heräisi tainnoksistaan, jotta voisin sanoa hänelle jäähyväiset, mutta he eivät suostuneet. He veivät minut pois, veivät yhdessä tuon pojan kanssa, joka varasti puita ruumisarkuksi ja oli Ladislaus Horgay nimeltään…
"Siten tehtiin minusta sotamies ja Horgaysta myös minun mukanani, koskei meillä ollut mitään passia. Seuraavina päivinä marssimme ulkomaille Napoleonia vastassa seisovaan sotajoukkoon. Kahden kuukauden perästä olin jo onnellisesti sivuuttanut ensimäisen taistelun. Horgay, josta oli tullut kelpo toveri minulle, säästi somia summia. Ei ainoatakaan helleriä menettänyt hän turhaan, vaan lähetti kaikki kotikylänsä kirkkoherralle pyynnöllä, että niillä pystytettäisiin muistokivet hänen vanhempiensa haudoille, jotta hän löytäisi paikat, kun hän kerran palaisi kotiin. Mutta turhaan toivoi kelpo poika, sillä hän kaatui pian sen jälkeen taistelussa. Sivultani ammuttiin hänet hevosen selästä ja minä kysyin tuskan liikuttamana kuolevalta:
"'Mitkä terveiset vien kotipuoleesi, rakas toveri, jos jään eloon?'
"'Kotiinko?' sanoi hän. 'Ei minulla ole mitään kotipaikkaa. Minulla oli vaan isä ja äiti, ja he ovat kuolleet ja nyt menen minäkin sinne, missä he ovat. Kuinka onnellinen olenkaan elämästä vapautuessa.'
"Sitten kuoli hän.
"Olin taas yksin. Ladislaus raukan kanssa voin joinakin hetkinä puhella Juliastani, nyt ei minulla ollut enää sitäkään. En saanut mitään tietoa hänestä. Tosin olin kirjottanut hänelle yhden kirjeen, mutta en saanut mitään vastausta, sillä me olimme milloin siellä, milloin täällä. Ajattelin ja mietiskelin usein öisin istuessani leirivalkean ääressä: Mitä on tytöstä tullut? Eikö hän ole kuollut. Ja ellei hän ole kuollut, eikö hän ehkä ole naimisissa? Rakastaako hän minua vielä, rakastaako hän minua sitten, kun palaan takaisin kotiin? — Murhe syöpyi sydämeeni ajatellessani hänen ehkä kuolleen tai rakastavan toista, ja usein karkasi tuska niin kiivaana kimppuuni, että rukoilin taistelun edellä: 'Armollinen Jumala, ota elämäni!'
"Mutta aika riensi ja huuhtoi palan palalta murhettani niinkuin aallot rantaturvetta. Ja vuosien kuluttua en tuntenut enää mitään tuskaa, vaan jonkullainen suloinen tunne vetäytyi sydämeeni. Hitaasti kuihtuva toivo on ihmisrinnassa kauniin, nuoren tytön kaltainen pää seppelöitynä muistojen valkoisilla ruusuilla.
"Neljä vuotta olin sotamiehenä, sitten sain eron. Vasen käteni oli ammuttu läpi, en kelvannut enää sotamieheksi. Sota-aikaan karttuu muutamille enemmän rahaa kuin muulloin; minäkin olin raapinut kokoon suunnilleen viisisataa guldenia. Huoleti voin siis palata kotiin tarvitsematta peljätä nälkään nääntymistä, niinkuin moni muu jota painoi sodan kurjuus. Ensi ajatukseni oli Julia; mutta ajatus oli melkein välinpitämätön. Surra — olin surrut kylliksi; iloita — ei ollut mitään syytä iloon, sillä en tiennyt mikä minua odotti kotona.
"Kaikkein ensiksi menin siihen kylään, missä olimme palvelleet yhdessä; mutta sieltä en voinut saada minkäänlaista tietoa, hän ei ollut tullut sinne takaisin. Etsin senjälkeen sen talon, josta minut oli viety väkipakolla sotamieheksi. Oli kaunis kesäilta, kun taas katselin kaukaa tuota viidakon ja kaislalammikon välillä sijaitsevaa taloa. Tätä katsellessani pamppaili sydämeni kuin sellainen kellolaitos, joka kauvan seisottuaan on taas äkkiä ruvennut käymään. Jokainen verenpisara syöksyi kasvoihini ja sieltä taas takaisin sydämeen, aivankuin jokin rauhaton lapsi. Aloin pelätä, toivoa! Mitähän, jos hän on kuollut… Jospa hän elää… Jos on mennyt naimisiin… Entäpä, jos hän nyt vielä odottaa minua!…
"Huomasin sillä välin jo saapuneeni majan luo, mutta jalkani vapisivat niin, että tuskin voin pysyttäytyä pystyssä. Kun astuin kynnykselle, kietoutui joku takaapäin kaulaani ja huusi: