Ei mitään, ei kerrassaan mitään!
Huolellisesti penkoi hän kaikki taskunsa, vaikkakin hän tiesi, että ne jo aikoja sitten olivat olleet vain tyhjää täytenään. Kentiesi olisi sittenkin johonkin sopukkaan kätkeytynyt jokin kokoonrypistynyt seteliraha.
Masentunein mielin antoi hän turhan etsinnän perästä käsiensä vaipua.
Äkkiä juolahti hänen mieleensä aatos. Hän pani kätensä otsaansa vasten ja napsutteli sormillaan.
"Nytpä tiedän! — Tänne lukko ovesta! Se on sitäpaitsi tarpeeton siellä, missä ei ole mitään varastamista. — Daniel Csigolya, sinä olet sentään kekseliäs mies!"
Hän etsi kirvestä toteuttaakseen aikomuksensa; hän unhotti aivan, että tämä työkalu oli jo aikoja juotu. Hän etsi ja etsi, vieläpä pöytälaatikostakin; vihdoin ryömi hän myös vuoteen alla. Siellä pimeässä sinne tänne haparoidessaan, sattui hänen käteensä pikkumytty, joka oli kätketty kaukaisempaan nurkkaan; hän veti sen esille, katseli sitä kynttilänvalossa ja huudahti riemastuneena:
"Nyt en tarvitse lukkoa, se voi jäädä vastaiseksi, täksi päivää riittää tämäkin! — Vaimoni juttelee naapurissa, voin sen siis häiritsemättä viedä. Jos hän huomaa sen myöhemmin, niin kylläpähän hänestä aina selvitään! — Muuten ei hän tarvitse tätä rääsyä enää. — — Ja nyt: tule veli Dan!"
Pahaksi onneksi astui, juuri kun hän tarttui säppiin, hänen vaimonsa tupaan.
"Minne sen kerällä?" kysyi hän hämmästyneenä.
"Ulos, hiukan tuulettamaan, vaimoseni. Vuoteen alla on liian kosteaa, sehän voisi siellä kokonaan mädätä."