— Tämä ei ole mitään harhaoppia… Tämä saarnaaja puhuu puhdasta jumalansanaa. Mutta kun papit ovat pimeitä, eivät usko, ja maailmassa kiinni, oi voi voi…
— Äiti! suhditti Ala-Pyydysmäen isäntä hämillään, juuri puhuneen akan poika.
Tuvassa alkoi nyt jo kuhista. Eri puolilla puhuttiin hiljaa kuiskaten. Pastori nousi taas ja sanoi värisevällä äänellä:
— Minä kiellän teitä laillisen edesvastuun uhalla, nuori mies, pitämästä harhaoppisia hartausseurojanne ja opetuspuheitanne tässä seurakunnassa.
Nyt nousi Ala-Pyydysmäki. Hän oli keski-ikäinen, solakka, kaunis mies. Suu hieman hermostuneessa hymyssä, katse lävistäen pappia, hän sanoi syvällä bassoäänellään:
— Kyllä tässä meidän tuvassa saa pitää tällaisia seuroja.
— Mutta kun papisto kieltää! kivahti pastori.
— Kieltäköön vain. Me emme aio olla enää hengellisesti kuolleen papiston orjia.
— Ei, ei! piipitti vanha muori.
— Äiti, olkaa nyt, pyysi poika.