Pyydysmäki otti kahvia. Tämä tyttö oli kauppias Jaakkolan tytär hänen ensimmäisestä aviostaan Penttilän herastuomarin tyttären kanssa, muuten ainoa jälellä oleva heidän lapsistaan. Tytön äidin kuoltua ja isän poistuttua paikkakunnalta olivat Pyydysmäen haltijat ottaneet Lissun hoiviinsa ja kasvattaneet omiensa kera. Vuosi takaperin oli ruustinna halunnut saada tytön heille sisäköksi. Ja koska se oli Lissua itseäänkin miellyttänyt ensiksi sen vuoksi, että hän saisi oppia jotain pappilan sisätaloudessa, ja toiseksi siksi, että näin pääsi vapautumaan turvautumisesta ihmisten hyväntahtoisuuteen — jota syytään hän ei kuitenkaan maininnut — sai hän mennä. Pyydysmäen haltijat olivat olleet Lissulle niin hyviä kasvatusvanhempia, ettei Lissun herkkä mieli ollut milloinkaan tarvinnut tuntea orpoutta talon omien lasten rinnalla. Siksipä olikin tyttö kiintynyt tätiin ja setään niinkuin lapsi voi vanhempiin konsanaan kiintyä. Yksinäinenpä olikin tyttö maailmassa. Maija-tätikin miehineen, Jaakko Aitasineen, oli ollut kauan aikaa Amerikassa. Joku vuosi takaperin olivat nämä palanneet, mutta mitään lähempää suhdetta ei sukulaisten välille enää syntynyt. Pyydysmäen emäntä oli Lissulle yhä edelleen äiti, jolle tyttö uskoi huolensa, johon hän kiintyi ja pani turvansa. Nyt oli Lissu kahdenkymmenen ikäinen.
— Missä Iiska on? kysyi Lissu sedältä tarjottuaan rovastille kahvit, kun ei päivän saarnamiestä nähnyt missään. Samassa lehahti tyttö tulipunaiseksi. Hän huomasi puhuvansa tulevasta pastorista aivan kuin lapsuudenystävästä ja toverista konsanaan, vaikka toinen nyt oli jo niin korkealla että saarnasi…
— Pastori… korjasi Lissu, mutta purskahti samalla heleään nauruun, kun huomasi rovastinkin suupielen huvitettuna värähtävän ja sedän hytkähtävän.
Rovasti osoitti kädellään:
— No mikä sitä Lissua… Siellä pastori on kanslian puolella… taitaa saarnaansa katsella. Koputa oveen ja kysy, saako tulla, ettet häiritse.
Maiju pujahti viereiseen huoneeseen, jonka kautta myöskin tultiin kansliaan. Saatuaan oven jälkeensä kiinni purskahti hän uudelleen hillittömään naurun helinään. Täytyi laskea tarjotin pöydälle, ettei pudottaisi. Hänen ottaessaan sitä uudelleen ja aikoessaan koputtaa kansliahuoneen ovelle raottui se hieman ja sieltä kurkisti Iiska.
— Lissuko, ka…
Ovi lensi auki ja päivän pastori seisoi siinä mustana, laiteltuna ja hämillään, sillä Lissua taas nauratti.
— Mitä sinä, Lissu, nyt?
— Voi hyvä Iiska, anna nyt… ha-ha-hi-hi — anteeksi, kun mua niin kovin naurattaa, ha-ha-ha-hihii…