* * * * *
Pastori Nordberg ei myöskään tullut isoon pappilaan päivälliselle, kuten rovasti oli halunnut ja senkin Iiska merkitsi jatkuvaksi riidan ilmaukseksi. Sitä vastoin oli Iiska huomannut isän katseista ja varsinkin äidin hymyilystä, että hänen saarnansa oli ollut vanhemmille mieluinen. Myöskin ruustinna oli kiittänyt saarnaa erinomaiseksi. Kaikki tämä lopultakin vaikutti sen, että Iiska tunsi nyt pappiskutsumuksensa elävämmin kuin moniin aikoihin.
Ennen kuin oltiin valmiina lähtemään kotiin, kohtasivat emäntä ja Lissu toisensa ulkokartanolla jossain huoneitten seinustalla. Siinä he istuivat lähekkäin ja Lissu puhui avomieliseen tapaansa kaikista asioistaan kuin äidille, tietysti myöskin tästä kihlautumisesta. Kun on jo kaikenlaista muuta puhuttu, katsoo täti hymy silmissä säihkyen Lissun puhelun kestäessä totiseksi vakiintuneisiin silmiin:
— Rakastatko sinä häntä?
Lissu nosti silmänsä, mutta ei nauranut ensinkään, ja, omituista kyllä, kiersi selvän kysymyksen vastaamalla:
— Yrjöäkö?
— Ketäs muuta! pilaili täti.
Tyttö laski katseensa yhtä totisena, ja kesti hetkisen ennenkuin hän vastasi:
— Minä nyt en oikein, täti, tiedä sitä rakkautta…
Tyttö naurahti avuttomasti, mutta jatkoi samalla: