— Onkohan se nyt sitten edes tosi? Ne vaihtelevatkin joskus sellaiset. Ja pahahenkikö hänet ajoi makaamaan toisen kihlatun sulhasen kanssa… sellainenkin nainen.
— Sanos muuta, liitti emäntä. — Minä nyt en tiedä, mutta… minusta alkaa tuntua, että Lissu on tehnyt oikein. Jollei se toinen nyt ole valehdellut.
— Tosi se on! väitti Lissu kiihkeästi. Ja parin henkäyksen jälkeen hän lisäsi: — Minä en huoli hänestä… toisen miehestä, en, en, en!
Pyydysmäki hymähti ja meni tupaan.
Jäätyään kahden kesken Lissun kanssa sanoi täti syvälle silmiin katsoen:
— En minä muuta osaa sanoa. Jos sen ihmisen puhe on totta, niin sinä teet oikein tässä, kun…
Lissu kavahti tädin kaulaan:
"Niinkö te ajattelette?"
Emäntä vuorostaan oli liikutuksen vallassa. Sydän oli puhunut. Matalalla, hillityllä hieman värähtelevällä äänellä hän virkkoi:
— Minä ajattelen Penttilän emäntävainajata… ja herastuomarivainajata… ja olen varma, että he tässä tapauksessa hyväksyisivät sinun tekosi.