— En minäkään, virkahti tyttö hiljaa.
— Lissu saa olla väittelemättä.
Tyttö aikoo poistua huoneesta, mutta kysäisee mennessään:
— Tahtoisiko ruustinna, että niinä kuitenkin menisin hänen kanssaan?
Ruustinna oli vähällä raivostua. Mutta hilliten itsensä hän rajoittui sanomaan:
— Sitä nyt vielä!
Lissu meni, mieli kuitenkin ruustinnan viime sanoista hieman keventyneenä.
Muutamaa päivää myöhemmin tuli Suurperän emäntä pappilaan. Kun Lissu ruustinnan kutsusta tuli salin puolelle, tapasi hän siellä Suurperän vähälännän, kuivuneen emännän, joka istui yksitotisena ja asiallisena sohvan nurkassa ja katsoi sieltä häneen. Lissu tuli emännän eteen ja tarjosi kättä.
— Päivää.
— Päivää, vastasi emäntä, antoi kätensä, mutta ei noussut. Lissun huomio kiintyi siihen, että harmaan, puolivillaisen puseron hihat olivat liian pitkät ja kädet lakkaamattomasta työstä niin kovettuneet, että sormissa tuntui jotain kaviomaista.