Lissu oli odottanut, että emäntä vesittelisi, mutta silmissä ei näkynyt mitään sellaisia merkkejä. Päinvastoin oli koko kasvojen maailma kiinteä ja kova. Lissu jäi odottamaan, että häntä puhuteltaisiin. Vähäisen valmistautumisajan perästä virkahti emäntä kalsealla, soinnuttomalla työäänellä:
— Eikö se meidän poika nyt enää kelpaakaan? Sävy, jolla tämä sanottiin, kuohautti Lissun luontoa. Heittäen ylpeästi niskaansa hän virkahti:
— Kai hän omallensa kelpaa!
— Kuka se oma sitten on?
— Ettekö te tiedä?
— En. Sinua minä siksi luulin, mutta erehdyin. Nyt katsoi emäntä terävästi Lissun silmiin:
— Mutta jos sinä oletkin nyt erehtynyt?
— En ole!
— Yrjö sanoo, että se juttu on vale. Vaimo katsoo pehmenevä, pyytävä ilme silmissä.
Lissun silmiin, joissa on alkanut palaa.