— Luulen! Kyllä nuori mies sellaisen asian aina tietää, jos se on tosi. Ei se jää luulon varaan.
— Voi olla tapauksia, isä, jolloin tällainen tietoisuus uinuu herätäkseen vasta saatuaan sysäyksen.
Isä ilkkui:
— Eikö tämä ole sitä romantiikkaa?
Mutta samalla hän taas kääntyi ankaran totiseksi:
— Sinä huikentelet!
Hän nousi pannakseen tupakkaa piippuun ja jatkoi sieltä:
— Nämä tällaiset äkilliset otteet alkavat tehdä minut levottomaksi. Ensin sinusta oli vähällä tulla runoilija — nyt et taida runoutta enää ollenkaan harrastella, vai kuinka? Sitten sinä epäilit koko jumaluusoppia ja aioit vaihtaa lukuainettasi. Mutta silloin tuli vastaan vapaakirkollisuus, ja sinusta oli vähällä tulla vapaakirkollinen, kiertävä apostoli, sen haihattelijan jäljittelijä.
Isän äänessä soi, viime sanoissa varsinkin, selvä pilkka. Kohta hän kuitenkin taas melkein ärjäisi:
— Minähän alkuaan ajattelin sinusta kelpo suomalaista virkamiestä!