Perillä hänen mielensä kuitenkin aikalailla lämpeni, erittäin juuri suurenmoisessa patsasjuhlassa senaatin torilla. Siinähän oli edustettuna koko Suomi! Kuntain edustus oli valtava. Torin täytti ihmismeri, joka ulottui kaikkia sille johtavia katuja pitkin niin kauas kuin silmä näki. Soitto, puheet, laulu! Tämähän oli valtakuntamaista. Venäjä ja sen vaikutus pysyi syrjässä. Tässä juhli Suomi omaa kultaista vapauttaan ja pani jyrisevän vastalauseen sen sortajalle. Koko maailman piti se kuulla ja ymmärtää…
Erkki Pyydysmäki oli haltioissaan. Hänen mielialansa häiriytyi Helsingin kaupungin suurilla päivällisillä kaartin maneesissa, missä puolitoistatuhatta kutsuvierasta ja edustajaa ravittiin kaupungin kustannuksella. Mutta siellä oli satoja, jotka eivät kestäneet valtavaa viinivirtaa, vaan joivat ja juopuivat ja alkoivat huutaa ja rähistä, juhlatunnelma hukkui juopuneitten suurisuiseen ja mielettömään rähinään.
Pyydysmäki riensi sieltä suoraan Seurahuoneelle suomenmielisten illalliselle. Tämä tilaisuus muodostuikin hänen mielestään juhlien huippukohdaksi. Siellä nousi suomalainen mieliala. Kaikesta tunsi, että oltiin Suomessa ja että tällä kansalla oli oma kielensä, jota sivistyneetkin osasivat ja viitsivät puhua, omat tulevaisuudentoiveet ja oma politiikka. Sitä vain hajoitti onneton persoonariita. Erkki sai heti vaikutteita tästä riidastakin, ja se suututti häntä katkeruuteen asti. Yleisessä pauhinassa, jossa jokaisen, joka sanoi sanan toiselle, täytyi huutaa, huusi Pyydysmäki sovintoa vanhojen tuttujen valtiopäivämiestoverien korvaan. Mutta useimmiten hän sai vasten silmiään vain väsyneen, laimean hymyn ja hapuilevan vastapuolen syyttelyn. Helsinkiläinen joukkoääni, joka pauhasi jo merenä maneesin päivällisillä, nousi uudelleen myöskin Seurahuoneen saleissa. Siellä maneesissa huudettiin sekaisin ruotsia ja suomea, täällä sai suomi ylivallan. Eivät kaikki päissään olleet. Mutta huutamisen aloittivat juopuneet, ja selvien, jolleivät he halunneet mykistyä, täytyi kilpailla. Se oli sellaista kansallista joukkohuutoa, joka kapakan melussa tenhosi pelkällä rähinällään.
Erkki Pyydysmäki aisti sitä aikansa, mutta kyllästyi pian, sillä kukaan ei joutanut kuulemaan häntä, useimmat tahtoivat vain saada omat sanansa kuuluviin. Hän teki pian sen johtopäätöksen, että hänen maatiaismielensä ja ajatustapansa nostatti tuttujen huulille armollisen hymykierteen, sai päät nyökkäämään ja synnytti lämpöisen, ohirientävän jäähyväiskädenpuristuksen.
Muutaman kerran tällaisen kokemuksen perästä hän jo taisi purra hammastakin, vaikka ei pisaraakaan ollut mennyt hänen huuliltaan. Yhtäkkiä selvisi hänelle kirkkaasti, että hän taas tälläkin kertaa oli etsinyt suomalaista miestä, ihannettaan, jonka kintereillä talonpoika voisi seurata vaikka tuleen. Sellaista oli hän etsinyt vuosikymmenen ja tavannut Yrjö-Koskisen — mutta häntäkään ei näkynyt täällä. Historiasta oli hänen eteensä noussut suuri Snellman, suuri Lalli-talonpoika! — suuri Väinämöinen… Mutta niitä sellaisia ei nyt enää ole. Yrjö-Koskinenkin tekoineen peittyy kansan silmältä hallituksen salaperäiseen hämyyn.
Hänen jotain aavistava sisällinen levottomuutensa kasvoi. Meurman oli jossain tuolla, salin toisella puolella, mutta sinne ei uskaltanut mennä, kun siellä oli tuntemattomia suuruuksia. Ja Jonas Castrénkin oli siellä, puhui ja viittilöi suurin elein… puhuttiin, että oli aikomus erottaa hänet suomalaisesta valtiopäivämiesklubista. Sellaiseen ne pystyvät! Eihän Pyydysmäki ollut mikään castrénilainen, kaukana siitä. Mutta jokin siinä miehessä häntä sittenkin miellytti. Kunhan vain ei olisi erottamisen syynä jokin pikku juoni?
Melkoisesti myrtynein ja hajanaisin mielin tuli Pyydysmäki suomenmielisten illallisilta. Eikä hän käynyt enää kenenkään tuttavansakaan luona Helsingissä. Heidän kyllästynyt, laimea hymynsä, jolla ne vastasivat hänen talonpoikaiseen maalaishälytykseensä suomalaisten yhtymisestä ryssää ja ruotsalaista vastaan, jotta saataisiin luoduksi suuri yhteisrintama ja sovittaisiin keskenään — se hymy kiusasi häntä kuin painajainen. Ensi junalla hän lähti kotiin mieliala levotonna, aavistelevana.
* * * * *
Syyspuolella ilmestyi sanomalehtiin hälyyttäviä uutisia keisarin sairaudesta.
Koko Suomi jännittyi.