— On se tuo meidän äijä… jumalaansa rukoili aamulla, ettei uusi keisari vain vahvistaisi perustuslakeja.
Eräässä toisessa tapaamassa otti äijän kiinni juro Aita-Jaakko ja sanoi:
— Eräänä päivänä te toivoitte, että ne perustuslait veisi itse se vanha-Erkki. Oletteko nyt muuttanut mieltänne?
Siinä miesjoukko rähähti nauramaan. Ylisen äijä kävi sanattomaksi ja katsoi ympärilleen etsien eikö nyt kukaan häntä auttaisi. Mutta mieliala tuntui sellaiselta, että äijä hiipi pois Aita-Jaakon ikuisena vihollisena.
Iltapuolella päivää oli koko pitäjä kokoontunut kirkolle, koska piti saapua tietoja päivän suuresta asiasta ja ne tahdottiin ottaa vastaan kirkossa. Kirkonkylän talojen pihat olivat hevosia täynnä ja tuvat seurakuntalaisia. Jännitys kohosi sitä valtavammaksi, mitä myöhemmälle aika kului. Ja sikäli kuin asian yleinen luonne jännitti, valoi se kaikkiin odottajiin myöskin levottomasti kuohahtelevan mielialan. Pelko siirtyi toisesta toiseen, se alkoi muodostua jo henkilökohtaiseksi, aavistus vahingon suuruudesta laajeni. Oli kuin ukonilman edellä, jolloin ensi jyrähdyksiä toiset ivailevat, toisten jo asettuessa totisiksi. Mutta kun pilvi yhä paisuu ja tummenee, jyrähdykset käyvät pelottavammiksi ja ensimmäiset rakeet lankeavat maahan, silloin jo mykistyy pilkkaavinkin suu ja yleinen avuttomuudentunne valtaa mielen.
Syksyinen sade pieksä ikkunaruutuja, joitten takana yhä hiljaisemmiksi käyneet Suomen kansalaiset odottivat hetken historiallista kohtaloaan. Ulkonakin oli pimeä, eikä mikään taivaalta tuleva valonpilkahdus sitä lievittänyt. Mieliala oli raskas ja painunut.
Silloin helähti kirkonkello. Jokaisessa tuvassa lehahti väsynyt, kahlittu tunnelma vapauteen. Ovien täydeltä ryntäsivät ihmiset ulos kujille.
Kirkko oli yltyleensä valaistu.
Kirkonkellot soivat iloisessa kilvassa kuin riemusaattoa tervehtien.
Rapaisille kujille työntyneet ihmiset tiesivät jo näistä merkeistä, että rovastille oli saapunut hyvä sanoma, joka nyt aiotaan julistaa kansalle. Sade oli tauonnut. Taivaslaki oli osittain selvinnyt, ja kuu pilkisteli toisinaan pilvien raoista. Kirkonkylän kaikilla kujilla kävi iloinen häläkkä.