— Kuuluu se! Kun ne ovat mun karahkametsästäni.
— Sun? Valehtelee… Missä sulla on karahkametsää?
— Näyttepä tietävän. Onneksi satuin jäljillenne.
Äijän näytti olevan nyt vaikea kierrellä. Hän turvausi vanhaan mahtiinsa.
— En minä sun karahkoitasi tarvitse, kyllä mulla niitä on. Kuoppa ja aitanalus täynnä. Eikä sulla olekaan karahkametsää. Se on kruunun.
Äijä kuitenkin piteli karahkakimppua yhä selässään aikoen lähteä. Luhtasenneva tarttui kimppuun ja tempasi sen haltuunsa.
— Annatteko suosiolla?
Äijä tunsi menettäneensä ryhtinsä ja virkkoi voimatonna:
— Kyllä olet hävytön.
Luhtasenneva heitti nuoran ukon eteen, kokosi kuusennäreet kainaloonsa ja meni. Äijä kumartui ottamaan nuoraansa ja murisi: