Mutta tämän ohella selveni valistustyön arvo entistä kirkkaammaksi. Uusia kouluja, ja kaikki lapset kouluihin! Taitoa ja älyä piti kehittää nuoressa polvessa, siitä kaikki lähtee. Ensiaikoina ei hän kiinnittänyt paljoa huomiotaan nuorisoseuroihin. Mutta kun nuorisoseura perustettiin omaan kylään ja hänen poikansa Jussi tuli johtoon, alkoi isäkin huomata sen. Ensi aikoina oli isä käsittänyt asian siksi, että pääasiana nuorisoseurassa oli joutava huvittelu. Mutta sitten hän rupesi kiinnittämään asiaan tarkempaa huomiota mennen mukaan kokouksiin ja iltamiin. Niin havaitsi hän arvioissaan aikaisemmin erehtyneensä. Sitä paitsi ilmeni omissa lapsissa, varsinkin Jussissa, sellaisia merkkejä, että isä alkoi lähemmin tarkastaa pojan puuhia. Pojassa esiintyi sellaisia harrastuksia ja kykyjä, joita isä tuskin oli aavistanut. Kerran oli opettaja Lintumäki, joka aina oli nuorison mukana, sanonut: "Jussi täyttää sinun toiveesi." Tämä satunnainen huomautus antoi hänelle sittemmin paljon ajattelemisen ja ilon aihetta. Isä seurasi poikansa harrastuksia vielä tarkemmin. Se vei hänet nuorisoseuran piiriin ja pani hänet tutustumaan siihen.
Kun ruvettiin puuhaamaan seuralle omaa taloa oli koko kylä asiaan innostunut. Varsin omituista oli huomata minkälainen herätysliike siitä kylälle muodostui. Näytti siltä kuin äsken lamautunut ja väsynyt elämänusko olisi siinä aavistanut uusia mahdollisuuksia ja noussut lankeemuksestaan. Sellaisetkin, jotka eivät ennen olleet panneet mitään huomiota nuorisoseuraan, innostuivat nyt. Vain kaikkein ahneimmat, vanhoillisimmat ja pinttyneimmät ihmiset pysyivät syrjässä. Pyydysmäkeen tämä merkillinen henkinen nousu vaikutti nuorentavasti. Hän oli näkevinään siinä hänelle rakkaan kansallistunnon helluntai-heräämisen. Jutellessaan tästä kerran naapurinsa Heikki Ylisen kanssa tienristillä puhui Pyydysmäki:
— Kun kerran ruvetaan harrastamaan yhteisiä asioita, silloin on kansallistunto jo herännyt. Se on sen merkki.
— Niin onkin, tunnusti Ylinen.
Erkki tapasi nyt yhteistyössä monen kyläläisen, jonka kanssa ei ollut pitkiin aikoihin tullut sanaa vaihdetuksi ja jota hän oli pitänyt äänettömänä, salaisena vastustajanaan. Oli tuntunut siltä kuin aika olisi entisten vanhain hyvien kyläläissuhteitten välille kutonut paksuja lukinverkkoja, joita ei kummaltakaan puolelta tullut rikotuksi. Mutta nyt ne nuorisoseuran rakennuspuuha rikkoi. Kyläläiset tapasivat toisensa naurusuin, tervehtivät ja puhuivat niin kuin ei milloinkaan olisi erossa oltukaan eikä toisistaan välinpitämättömiä. Monelle oli kohtaaminen niin iloista ja yllättävää, ettei ensi tapaamassa nuorisoseuratalon rakennustalkoissa hetkittäin tiennyt tuliko todella ilosta nauraa vai itkeä. Kyläkuntahenki, joka oli viime aikojen vaiheissa ja koettelemuksissa raihnaantunut ja uinahtanut, heräsi näin uuteen, virkeään toimintaan.
Rakennuspuuha oli näistä syistä kuin jatkuvaa juhlaa, lakkaamatonta jokaisen hyväntahtoisuuteen vetoamista ja hyväntahtoisuuden osoitusta. Se oli loppumattomia työ- ja rakennusainetalkoita, missä kilpailu pian tuli päiväjärjestykseen. Kyläkuntatunnon mukana nousi kyläkuntaylpeys, kun yhteishenki loihti kylälle seurahuoneen, tuommoisen uljaan talon, johon saa kokoontua yhteen palvomaan vanhempia tai uudempia aatteita. Kukin tunsi ja arvioi siinä oman osuutensa mieluisasti luovutetuksi osuuspääomaksi ja arvaili, että jos hän nyt olisi siitä erossa, jos hän olisi niin kitsastellen säästänyt muutaman markan, muutaman hirren, muutaman päivätyön, olisi hän nyt tälle talolle, kyläkunnan ilolle ja ylpeydelle, vieras ja muukalainen. Kylläpä tuntuisi tyhjältä. Pitäisi kiertää tätä taloa ja talon omistajia ja hiljakseen hautoa sappea ja hampaisiinsa kiroilla. Nyt sai tulla suoraan talolle, istuskella rakennuksella, katsoa miten se nousi, jutella toisten kera kuin omastaan. Rikkaammaksi tunsi moni työhön osaa ottanut mies sen kautta tulleensa.
Näitä ilmiöitä oli Erkki Pyydysmäki seurannut iloisin ihmetyksin. Pyydysmäellä oli valistuttu, totesi hän, siitä lähtien kuin ketoaura nykyisen seurahuoneen takana ensi kertaa kamppaili, kyläkunnan pilkkaavin katsein ja murhaavin sanoin arvostellessa sen työtä. Nyt sellaisia parannettuja malleja oli jo jokaikisen talon kalustossa, eikä yksikään tullut enää ilman toimeen. Ja moni muu seikka oli toisin kuin silloin. Paremmin. Vaikka näyttääkin maamiestä uhkaavan taloudellinen takatalvi, pilkistää sentään jo kevään merkkejäkin. Ainakin oli Erkki Pyydysmäki niitä näkevinään hetkittäin, kun joku näistä sattumista väläytti runsaammin valoa. Tässähän nyt sentään kansa valistuu ymmärtämään aikaansa, talouselämää, yhteiskuntaelämää, kansallisuuselämää.
Kiristelköön vain ryssä hampaitaan. Ei se perustuslaeista lopultakaan mihinkään pääse. Ne sitovat sitä maailman edessä. Hyvät ne aikoinaan osattiinkin saada, ne Suomen ja ryssän sopimuskirjat! Kun tässä nyt hiljakseen herätään puoltamaan omaa kansallisuutta, niin… Aina mennään eteenpäin.
Nuorisoseuratalon rakennusaikana nämä ajatukset heräsivät Erkissä. Elämä alkoi taas vetää mukaansa. Sai vetää. Vanheneva mies innostui.