— Kummallista, kuinka te olette isoäitinne, tämän Penttilän emäntävainajan näköinen.
Iloisena, kirkkaalla äänellään vastasi emäntä nauraen:
— No niin ne sanovat. Minä en ole isoäitiä ikänä nähnyt.
— Jaa, jaa. Minä olen nähnyt. Hän osasi keittää mainioita lihaperunoita, kehui Länsipää nauraen ja luoden silmäyksen ympäri tupaa.
— Vai osasi, virkkoi emäntä hymyillen.
— Osasi. Hän oli hauska, itsenäinen ihminen. Suorapuheinen. Minä kävin täällä usein herastuomari-vainajan pakinoilla. Siinä oli valistunut mies.
Emäntä oli avannut peräkamarin oven ja kutsui vierasta. Kävellessään sinne katseli Länsipää ympärilleen, pysähtyen vielä kamarin ovellakin katselemaan kattoa ja seiniä.
— Tämä tupa oli ennen kansantieteellisesti sangen hauska virkkoi hän. Sitä on kouluksi muodostettaessa pilattu.
Jussi puhui kamarista:
— Tuossa peräseinämässä kuuluu olleen jokin hauska kuva maalattuna.