Ei kukaan ole muistanut kahvia. Mutta kun nyt otetaan välihetki, hellittää jännitys. Monisatainen parvi juhlavieraita liikkuu onnellisen näköisenä pöytien ympärillä. Vanhuuden lakastuneisuus on kuihtuneiltakin kasvoilta haihtunut. Näkyy hetkisen vain onnellisia kasvoja. Nekin, jotka jo äsken kävivät tilille uskonnollisten ennakkoluulojen kera, nekin näyttävät tulleen tyydyttävään tilinpäätökseen. Sen huomaa iloisista, nauravista silmistä. Selvitystä monessa arassa mielessä olivat helpottaneet kuoron viimeksi soineet säkeet:

"Oi Herra, intoa lainaa Ain' maatamme rakastamaan!"

— Sehän oli virsi! kuiskasi muuan vaimo vierustoverilleen.

Kun opettaja Lintumäki nousi puhujalavalle, kuhisivat ihmiset rauhoittuakseen ja jännittyivät odotuksesta. Hänellä oli kuuluisan puhujan maine. Joskus olikin hänen onnistunut lumota kuulijansa miltei haltioitumiseen saakka.

Tällä kertaa Lintumäki aloitti kesän kauneudesta, joka on jokavuotisen jumalallisen luomistyön tenhoava ilmaus. Mutta ihmisellä on ylivoimainen halu rikkoa jumalallista tahtoa ja tehdä se tilapäisesti tyhjäksi, jopa kumota luonnonlaitkin. Ihminen on näet syntinsä orja. Tämä orja vaeltaa isäntänsä Jumalan puutarhassa kuin katkeroitunut, paatunut, vihamielinen peto. Hän ilmaisee mielensä pahantuulisena, jos näkee ympärillään hyveen ja kauneuden kukkivan mutta nauttii riemuiten jokaisesta elämänonnen särkymisestä, jonka vaelluksellaan tapaa. Ihmisen syntisen luonnon huippusaavutus tavataan vallanhimossa. Toisen vallanhimo tyytyy oman aviopuolisonsa orjuuttamiseen ja elämän katkeroittamiseen. Mutta toinen tahtoo jo laskea orjuutensa alle koko perheväkensä, naapurinsa, kyläkuntansa, seurakuntansa, kansansa, koko valtakunnan, monia valtakuntia.

Näin ei vallanhimolla ole mitään rajoja. Rajan sille voi panna vain valistus, ihmisten viisastuminen, ymmärryksen kasvaminen, järjellinen Jumalan tahdon tajuaminen.

Otaksutaan, että köyhyys tekee orjia. Mutta ei köyhyys mikään syy ole. Köyhyys on syyn seuraus. Köyhyyden syynä on sivistyksen ja tiedon puute. Niin kauan kuin suuret joukot pelkäävät sivistystä, niin kauan heitä painaa ylempien orjankahle. Niin kauan kuin sivistys pysyy luokkaetuoikeutena, niin kauan kuin se tarvitsee herruutensa ylläpitämiseksi "alempia luokkia", niin kauan orjuus rasittaa kaikkia ihmisiä. Alaluokat ovat toisten luokkien, yläluokat ennakkoluulojensa orjia.

Tieto on Jumalan lähestymistä, tietämättömyys Jumalasta etääntymistä.

Niin kauan kuin kansat ovat sivistymättömiä, vallitsevat niitä aina yksinvaltiaat. Mutta sitä mukaa kuin kansat sivistyvät, ottavat ne aina valtikan pois yksinvaltiaalta.

Kansojen sivistyminen on luonnonlaki. Jos jokin kansakunta ei ota vastaan sivistystä, sortuu se orjuuteensa ja tietämättömyyteensä. Mutta sen asuntosijoille tulee silloin jokin toinen kansa, parempi kansa, joka on kehitykseen mahdollinen, historialliseen elämään otollinen, ja saa siunauksen. Käy aivan samoin kuin täällä maaseudulla: huono, kehitys- ja työkyvytön mies häviää talostaan ja maaltaan; sijaan tulee parempi, kehitys- ja työkykyisempi. Sellainen elää, vaurastuu, siittää poikia ja tyttäriä, jotka vuorostaan "perivät maan."