Yhtä vähän kuin työteliästä, valistunutta, väkevää talonpoikaissukua voi kukaan karkoittaa maaltaan, yhtä vähän voi karkoittaa kansaa, joka on työteliäs, tahtoo valistua ja kasvaa väkeväksi. Yhtä hyvin kuin köyhästä mökkiläisestä voi tulla valistunut, omavarainen, voimakkaan suvun esi-isä ja vaimosta suvun kantaemo, yhtä varmasti voi köyhästä, vähäisestä, mutta itseensä luottavasta ja sitkeästä kansasta kasvaa voimakas kansa, joka voi antaa maailman historialliseen elämään oman annoksensa ja saavuttaa aseman, joka ei enää ole orjan.
Nuorisoseura on kasvatuslaitos, jossa nuorison mieliä avataan valistukselle. Tämä talo tässä on temppeli, joka ei ole pyhitetty millekään "tuntemattomalle jumalalle", vaan tämän rakkaan Suomemme kansallisuusaatteelle, jonka meille on historiallisen elämän opetuksen kautta antanut itse taivaan Jumala. Tämä temppeli on pystytetty sellaista jumalanpalvomista varten, jossa meidän kylämme nuorien mieleen istutetaan, mitä Jumala asettaa Suomen kansan ehdoksi, jos Hän suostuu vapauttamaan sen orjuudesta ja johdattamaan vapauteen.
Sen suuntainen oli pitkän puheen sisältö.
Ihmiset eivät olleet kuitenkaan väsyneet. Puhuja oli höystänyt kuvaustaan lukuisilla helposti tajuttavilla esimerkeillä. Useat kuulijat, jotka voivat sitä täydellisesti seurata, olisivat helposti saattaneet kuulla vielä toisen verran.
Puheen sisältö tarjosi erilaisia aineksia eriluontoisille ja eri kehitysasteilla oleville ihmisille. Kun se tuli heti äskeisen valtavan musiikkitunnelman jälkeen, olivat sydämet ja aivot herkkiä ja vaikutukselle alttiita. Katsellessa noissa penkkiriveissä istuvien kasvoja huomasi, että äskeinen nauttiva ilme jo oli alkanut muuttua sulattavaksi, ravituksi. Väsymyksen merkkejä ei silti juuri näkynyt. Ihmiset olivat vain siirtyneet tunnelmien ja muistojen maailmasta nykyiseen hetkeen, siihen, että Pyydysmäellä nyt oli saatu nuorisoseuralle tällainen kirkkomainen koti ja että siinä nyt pitäisi nuorisoa opettaa ajattelemaan, mitä Suomen Jumala panee ehdoksi, jos suostuu säilyttämään tämän kansan. Pyydysmäkeläisten tulisi suorittaa oma osuutensa näistä koko kansalle asetetuista ehdoista. Oman kylän lisäksi oli tähän nyt tullut huollettavaksi myöskin isänmaa. Jotain yhteistä tässä oli kirkollisen viljelyksen kanssa, mutta mitä, sitä ei moni vielä käsittänyt. Ajatusmaailmoissa risteilivät harkinnan alaiset kysymykset, mutta selviytyminen saattoi jäädä tulevaisuuden varaan.
Hermanni Luhtasenneva, entinen ojaurakoitsija, nykyään toimeentuleva palstatilallinen, katseli syviin ajatuksiin painuneena edessään olevaa rakennusta. On luultavaa, että hänen hieman raskaasti liikkuva ajatuksensa yritti selvittää kysymystä: mikä suhde tällä laitoksella on kirkkoon? Se tuntui ylivoimaiselta selvittää. Yhtäkkiä ilmestyi hänen eteensä pastori Pyydysmäki ja tarjosi kättä. Miten Hermanni ihastui! ja kun pastori kätteli vielä emäntää ja vielä monta muuta paria siinä lähellä lisäksi, alkoi hymyily ja mielihyvä säteillä nuorta pappia kohti joka puolelta. Iiska-pastori alkoi puhutella Hermannia.
— Minä näin teidät kovin syvissä ajatuksissa tarkastelevan tuota taloa. Mitä te siitä nyt ajattelette?
— Kun ei oikein ymmärrä, sanoi Luhtasenneva hämillään. — Mutta minä vain tässä ajattelin, että kun ei tämä maallinen ihanuus rupeaisi voittamaan taivaallista. Sitä minä vain. Mitä pastori meinaa?
Pastori Pyydysmäki meni totiseksi. Hänen näkyi olevan hieman vaikea vastata. Kotvan kuluttua hän sanoi matalalla äänellä:
— Niinhän se tahtoo olla. Onhan ihminen herkkä ja altis omistamaan maallisen ihanuuden. Nuori ihminen varsinkin.