Mutta nyt oli Pyydysmäki mitä loistavimmalla tuulella. Tässä juhlassahan hän yhtäkkiä tapaakin omat kyläläisensä kansallisesti heränneinä! Monivuotinen unelma on osoittautunut toteutumiskykyiseksi. Kun Pyydysmäellä jo ovat asiat näin, niin kai valistuneemmilla rintamailla on vielä paremmin.
Bobrikoffi saa meistä aika urakan.
Hän seisoi emäntänsä vieressä tarjoilupöydän edessä ja odotti kahvia. Tungos oli suuri, mutta Pyydysmäki nautti siitäkin. Hän hymyili noille tytöille ja emännille, jotka hikipäissään toimittivat pöydän takana palvelustehtäviään.
— No nyt… nyt vihdoinkin äidille ja isälle!
Se oli Lissu, jonka juhlavieraiden joukosta oli kotoinen tottumus ja sisäinen kutsumus temmannut keittiöväen puolelle, missä apua kipeästi tarvittiin. Ja keittiön ovesta vilkkuivat Ylisen ja Penttilän emäntäin hikiset kasvot monen muun kera. Kiire tarttui jo Pyydysmäen emäntäänkin, niin että hän sanoi siinä ryhtyessään kahviaan juomaan: — Jokohan sinne pitäisi tulla? Mutta vieressä oli pari muuta emäntää, jotka juuri ukkoineen saivat kahvinsa Pyydysmäen Maiju-tytöltä, ja toinen sanoi:
— Hosukoot nyt nuoremmat, ollaan me vain vieraina.
Ja sitten yhdessä naurettiin ja laskettiin vanhuuden etuoikeuksia ja havaittiin ne painaviksi.
Pyydysmäkeläiset tungeksivat juuri, pois ahtaaksi käyvästä tarjoilusalista, kun muuan mies pidätti ovella isäntää ja pyysi saada vähän puhutella. Mies oli nimeltään Joose Peräoja, joka palveli renkinä Juurakkolan Jaakolla vielä, vaikka oli jo nainut mies ja taisi olla pari lastakin asukkaina mökillä, mihin hän alkuaan vaimonsa sijoitti muutamia vuosia takaperin.
Kun he pääsivät hieman ulommaksi väentungoksesta, istahtivat he erään aitaa vasten nojallaan makaavan rinnin varaan. Mutta samalla lähestyi heitä toinenkin, Israel Kolisto, totisena mälliänsä purren. Miehet rupesivat nyt kyselemään Pyydysmäeltä, voisiko hän vielä jollain tavoin auttaa heitäkin saamaan maata. He kertoivat, että se Juurakkolan talo, jossa Joose palveli, olisi nyt ostettavissa, mutta saako sitä valtiolainaa vielä? Heitä on kaikkiaan neljä, jotka tahtoisivat koettaa…
Silloin täytyi Pyydysmäen sanoa, että sitä valtiolainaa ei nykyään enää saa. Mutta miten siinä juteltiinkaan, Pyydysmäki oli nyt sillä päällä, että tässä kylässä ei saa olla ketään, jonka tarvitsee odottaa venäläistä maanjakoa, jos vain hänen apunsa auttaa. Niin hän lupasi ajatella asiaa siinä mielessä että saataisiin jollain tavoin yksityinen laina. Miehet menivät iloisina haaralleen ja sanoivat, että jos Pyydysmäki vain asian järjestää, niin ostetaan se talo.